Iranin ohjusiskuissa vaurioitunut asuintalo Beersheban kaupungissa eteläisessä Israelissa 20.6.2025. AFP / LEHTIKUVA / MAYA LEVIN

Iran ja eurooppalaiset ministerit neuvottelevat tänään

Iskut Iranin ja Israelin välillä eivät ole tauonneet Yhdysvaltojen ilmoitettua kahden viikon rauhanneuvotteluista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin asettama kahden viikon harkinta-aika ennen päätöstä mahdollisesta osallistumisesta Israelin hyökkäykseen Iranin ydinohjelmaa vastaan on käynnistänyt pikaisesti uudet neuvottelut Iranin kanssa, uutisoi CNN. Kahden viikon rauhanneuvottelut vaativat nopeaa toimintaa, eivätkä ole tarkoittaneet taukoja iskuissa Israelin ja Iranin välillä.

Artikkelissa arvioidaan Trumpin ja tämän hallinnon luottavan Israelin jatkuvien pommitusten heikentäneen Irania ja samalla vastaiskujen syöneen maan ohjusvarastoja niin paljon, että maa olisi valmis hyväksymään aikaisemmin hylkäämänsä neuvotteluiden ehdot. Sopimusehtoihin kuuluisi ainakin, että Iran luopuisi uraanin rikastamisesta ja ydinohjelmastaan. Iran on vastannut, että se ei aio neuvotella Yhdysvaltojen kanssa niin kauan kuin Israel jatkaa aktiivisesti hyökkäyksiään maata vastaan.

BBC uutisoi kansainvälisen atomienergiajärjestö IAEA:n vahvistaneen Israelin torstaina tehtyjen iskujen aiheuttaneen mittavia tuhoja tärkeisiin rakennuksiin Arakin ydinvoimalassa. Israel kertoo kohdistaneensa iskujaan ydinvoimalan lisäksi Iranin ohjusvarastoihin.

Iran puolestaan jatkoi vasta-iskujen sarjaa viime yönä iskien eteläiseen Beersheban kaupunkiin. Iskut osoittavat miten Iran pystyy yhä läpäisemään Iranin kattavan ilmapuolustusjärjestelmän.

Britannian, Saksan ja Ranskan ulkoministerit sekä Euroopan komission varapresidentti Kaja Kallas tapaavat tänään Genevassa Iranin ulkoministeri  Abbas Araghchin pyrkimyksenään edistää diplomaattisen ratkaisun löytymistä tilanteeseen. Mikäli neuvottelut toteutuvat suunnitellusti, ovat ne ensimmäiset neuvottelut Iranin ja lännen välillä sen jälkeen kun Israel aloitti iskut Irania vastaan.

Eurooppalaisten ministerien odotetaan pyrkivän painostamaan Irania kohti diplomaattista ratkaisua ja Yhdysvaltojen kanssa aikaisemmin neuvoteltujen ehtojen hyväksymistä. Maa ei kuitenkaan ole artikkelin mukaan halukas neuvottelemaan niin kauan kuin Israel jatkaa iskuja. Tällä hetkellä konfliktin osapuolet ovat melko haluttomia tekemään kompromisseja, artikkelissa arvioidaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)