Verkkouutiset

Binga Tupamäen mukaan aatteen kannattajien mielestä ihmisten eriarvoinen kohtelu on perusteltua, jos sillä pyritään yhdenvertaiseen lopputulokseen. PIXABAY

Intersektionaalinen feminismi on ongelmallista – ja nyt kerron miksi

BLOGI

Kirjoittajan mukaan ideologia ei edes yritä asettaa ihmisiä samalle viivalle.
Binga Tupamäki
Binga Tupamäki
Kirjoittaja on kokoomusnuorten puheenjohtaja, kaupunginvaltuutettu ja oikeustieteen maisteri.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Viimeiset vuodet intersektionaalinen feminismi on puhuttanut paljon poliitikkoja ja politiikan harrastajia. Esimerkiksi edellinen sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) mainitsi Marinin hallituksen tasa-arvo-ohjelman perustuvan intersektionaaliselle feminismille.

Vasemmistopuolueet ovat ilmaisseet laajemminkin kannattavansa intersektionaalista feminismiä. Lisäksi monet merkittävätkin lobbarit ajavat intersektionaalisuutta, kuten YK:n tasa-arvojärjestö UN Women. On siis kiistatonta, että intersektionaalinen ajatussuuntaus vaikuttaa yhä enemmän poliittisiin päätöksiin.

Silti suuri osa tavallisista, politiikkaa vähemmän tiiviisti seuraavista kansalaisista, ei edes tiedä mitä intersektionaalisuus todella tarkoittaa. Neutraalisti määriteltynä intersektionaalinen feminismi on sellainen lähestymistapa, joka korostaa eri ryhmien kokemusten ja syrjinnän muotojen risteävää vaikutusta, kuten sukupuoli, rotu, yhteiskuntaluokka ja seksuaalinen suuntautuminen.

Intersektionaalisuuden monimutkikas määrittely

Intersektionaalista feminismiä ei kuitenkaan voi määritellä yksioikoisesti, vaan siinä pitää aina ottaa huomioon sen ympärillä oleva konteksti. Ensinnäkin intersektionaalisessa feminismissä hämmentävää on sen nimi. Vaikka puhutaan feministisestä suuntauksesta, intersektionaalisella teorialla ei ole kauheasti tekemistä nimenomaan naisten tasa-arvotyön kanssa. Nimeen feminismi on jäänyt vain tyhjäksi sanaksi historiallisista syistä: intersektionaalisuutta ovat kehittäneet neljännen aallon feministit.

Feminismi sinänsä on kannatettava idea. Naisten tulee olla yhteiskunnassa samassa oikeudellisessa asemassa kuin miestenkin: sama yhtäläinen äänioikeus, turvattu oikeus omaan työhön ja taloudenpitoon sekä mahdollisuus edetä uralla sukupuolesta riippumatta.

Klassisen feminismin kuitenkin erottaa intersektionaalisesta feminismistä se, että sen tavoitteena on asettaa ihmiset samalla viivalle. Alun perin kyse on aina ollut siitä, että jokainen yksilö on yhdenvertainen lain edessä – yhteiskunnan tulee olla sokea ulkoisiin tekijöihin, kuten sukupuolelle. Tämän takia oikeuden jumalatar Themis kuvataan yleensä patsaana, jolta on peitetty silmät.

Toisin kuin liberaalin demokratian sokea oikeuden jumalatar, intersektionaalisuus haluaa tarkastella ihmisiä viiteryhmänsä edustajina. Teorian mukaan me kaikki tulemme lähtökohtaisesti kohdatuiksi ennakko-oletusten maailmassa, joten nämä ennakko-oletukset pitää kumota asettamalla erilaisia sääntöjä erilaisille ihmisryhmille. Positiivinen syrjintä on malliesimerkki tällaisesta ajattelusta: esimerkiksi naisen palkkaaminen pätevämmän miehen sijasta, jotta saadaan enemmän naispuolisia työntekijöitä.

Käytännössä sitä voidaan havainnoida etuoikeuskehällä. Tämän on tarkoitus yleistää, millaisia etuoikeuksia kullakin ryhmällä on. Etuoikeuskehällä on erilaisia ryhmiä, josta kerätään kuvitteellisia syrjintäpisteitä. Mitä enemmän niitä kerääntyy, sitä enemmän voi vaatia lisää oikeuksia. Helsingin Sanomat julkaisi laajan kritiikittömän jutun tästä 29. huhtikuuta 2021.

Siinä missä klassinen feminismi haluaa yhdenvertaista kohtelua lain edessä, intersektionaalinen feminismi haluaa tasapäistää lopputuloksen tilastollisesti ”oikeaksi” lopputulokseksi.

Intersektionalismin suurimmat ongelmat

Intersektionaalisuus pelaa hyvin paljon ennakko-oletuksilla ja se on siten altis hyvin erilaisille ajatusvirheille. Huonon teorian tunnistaa siitä, ettei se onnistu olemaan yleispätevä, vaan sitä pitää muokata ja paikkailla jatkuvasti.

Yksi valtava ongelma intersektionaalisuudessa liittyy sen pyrkimykseen rajoittaa yksilönvapauksia ja sananvapautta. Joissain tapauksissa intersektionaaliset feministit ovat vaatineet sensuuria tai kieltäneet tiettyjen puheiden ja mielipiteiden esittämisen, jotka he näkevät loukkaavina tai syrjivinä. Tämä herättää kysymyksen siitä, kuinka pitkälle voi mennä rajoittaessaan ilmaisuvapautta pyrkiessään suojelemaan intersektionalismia kannattavien tunteita ja mukavuudenhalua.

Intersektionaalinen feminismi myös lisää yhteiskunnallista polarisaatiota. Tämä johtuu siitä, että se korostaa ihmisten eroja ja ryhmittelyjä, mikä saattaa johtaa vastakkainasettelun lisääntymiseen. Sen sijaan että pyrittäisiin yhtenäisyyteen ja vuoropuheluun, intersektionaalinen feminismi voi lisätä eri ryhmien välistä kuilua ja johtaa konflikteihin.

Lisäksi intersektionaalisuus edistää liiallista uhriutumista. Jos uhripisteitä jaetaan etuoikeuskehän avulla, se kannustaa olemaan mahdollisimman marginaalisessa ryhmässä. Näin saadaan vaadittua mahdollisimman paljon erityiskohtelua ja lisäoikeuksia muuhun väestöön verrattuna. Tällä tavoin ihmiset jopa haluavat nähdä itsensä ikuisina uhreina ja passiivisina toimijoina, jotka odottavat, että muut korjaavat heidän tilanteensa. Se heikentää yksilöiden vastuullisuutta omasta elämästään ja hyvinvoinnistaan.

Intersektionaalisuuden etuoikeuskehä olettaa, että tietyillä ihmisryhmillä on aina huonommat lähtökohdat. Esimerkiksi nainen on aina huonommassa asemassa kuin mies sukupuolensa takia. Tämän takia naisia pitää jatkuvasti tsempata ja puhua siitä, kuinka naiset ovat arvokkaita: nainen on ihana, naisella on nyt niin vaikeaa ja nainen saa tehdä mitä haluaa. Tällainen puhe on ylentämällä alentamista. Kuin puhuisi vajaavaltaiselle lapselle, joka ei pysty luomaan minäkuvaansa muuhun kuin muiden hyväksyntään.

Mikä pahinta, intersektionaalinen feminismi on muodostunut ideologiseksi dogmaksi, jossa ei ole tilaa eriäville mielipiteille. Tämä rajoittaa avointa keskustelua ja vaihtoehtoisten näkemysten huomioimista. Intersektionaalinen feminismi on samankaltainen kuin 1970-luvun ”tieteellinen sosialismi”, jossa poliittiset vaatimukset on puettu ”tieteeksi”. Tämä tieteellisyyden suojamuuri on loistava retorinen keino hiljentää toisinajattelijat. Jos intersektionaalisuutta uskaltaa kritisoida, vastustaakin vain objektiivisia faktoja – tai pahempaa, hyökkää tiedettä vastaan.

Intersektionaalisuus on nykypäivän valtapeliä

Intersektionaalinen feminismi tarjoaa kannattajilleen vääristyneet linssit, joilla tarkastella maailmaa. Kaikki näyttäytyy aina näiden linssien läpi syrjivältä: jos joku aloittaa ulkomaalaisen näköisen kanssa keskustelun englanniksi, se on syrjivää. Jos apteekista ei saa tarpeeksi tummia laastareita, se on syrjivää. Jos olettaa sukupuolen ulkonäön perusteella, se on syrjivää. Tästä on tullut alati itseänsä syöttävä kehäpäätelmä.

Kaikkea pitää varoa, koska syrjinnän määritelmänä ei enää ole aidon rasistiset tai ilkeät motiivit. Syrjinnän määritelmäksi käy pelkästään epämukavuuden tunne. Yhteiskuntamme ei osaa enää sietää arjen harmillisia puutteita tai kiusallisia tilanteita. Nämä kuitenkin ovat osa elämänmakuista kokemusta olla ihminen toisten joukossa: väärinkäsityksiä löytyy, mutta tärkeintä on, ettei niillä ole pahaa tarkoitusta.

Intersektionaalisuuden militantti taistelu epämukavuutta vastaan ei tule ilmaiseksi. Hinta, joka tästä pitää maksaa, on että ihmisten luontainen käyttäytyminen ja rento yhdessäolo rapautuu. Enää ei saisi kysyä ulkomaalaiselta, että mistä hän tulee. Enää päiväkodin hoitaja ei saisi puhua äidistä ja isästä, vaan ”lapsen huoltajista”. Enää ei saisi pukeutumisessaan inspiroitua toisen kulttuuriin elementeistä.

Nämä eleet ovat sellaista arkipäiväistä sujuvuutta, joiden arvon huomaa vasta kun ne on menetetty. Jatkuva paine ja pelko käyttäytymisestä väärin käy pitkällä aikavälillä tavattoman raskaaksi. Järjestelmää ei ole enää silloin luotu ihmistä varten: intersektionaalisuudesta on tullut tapa ylhäältä käsin mikromanageroida kansalaisten käyttäytymistä. Siitä on tullut myös vasemmiston valtapeliä, jolla he pyrkivät saamaan lisää oikeuksia ja hiljentämään toisinajattelijat. Samalla vedotaan irvokkaasti yleismaailmallisiin periaatteisiin, kuten ihmisyyteen ja tasa-arvoon, vaikka kyse ei koskaan ollut näistä arvoista.

Intersektionaalisuutta ei tarvita mihinkään

Uskaltaisin väittää, ettei länsimaiden paras keksintö ole sähkö, painokone tai internet. Länsimaiden paras keksintö on vankka ihmisoikeusajattelu ja sen mukana tuleva oikeusvaltioperiaate. Sillä on juurensa kristillisessä etiikassa, jossa painotetaan jokaisen olevan samanarvoinen Jumalan edessä – vain omilla teoilla voi vaikuttaa kohtaloonsa.

Tätä samaa perintöä on jatkanut klassisen liberalismin aatesuuntaus. Siinä oletusarvo on, ettei valtion tule puuttua ihmisten vapauteen, ellei se ole aivan välttämätöntä. Vapaus valtion kontrollista ja oikeuksien riippumattomuus siitä, minkälainen joku on tai mihin hän uskoo, ovat länsimaisen yhteiskuntien arvoperusta, johon meidän hyvinvointimme perustuu.

Intersektionaalisuus on syrjäyttämässä nämä perusperiaatteet. Sen sijaan se tarjoaa uutta järjestelmää, joka tuntuu lähes päinvastaiselta: ihmisen kohdatessa pitäisi nimenomaan analysoida hänen ulkonäköään ja olemustaan. Paradoksaalisesti syrjintää vastaan taisteleva intersektionaalinen feminismi syrjii entistä enemmän.

Intersektionaalisuuden kannattajien mukaan ihmisten eriarvoinen kohtelu on perusteltua, jos sillä pyritään yhdenvertaiseen lopputulokseen. Kyseessä on siten malliesimerkki vasemmistolaisesta hybriksestä: vasemmistolla on erilaisia vapauksia ottaa oikeuksia pois, sillä he ovat enemmän tietoisia maailman ongelmista. Tavallisen kansan tehtävänä on vain kuunnella ja oppia ajattelemaan samalla tavalla. Sama päättelyketju on marxismi-leninisminkin keskiössä. Tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla. Tähän tilanteeseen totuudenmukaisempia sanoja ei olekaan lausuttavissa.

Todellisuudessa intersektionaalisuus on tarpeetonta. Jokaisen tahon tulisi kunnioittaa perus- ja ihmisoikeuksia niiden ydinmerkityksessään. Siihen ei tarvita mitään etuoikeuskehiä tai vähemmistöjen erivapauksia. Mikäli tasa-arvokäsitystä muokataan intersektionaalisen feminismin näköiseksi, vahingoitamme koko länsimaisen liberalismin perintöä ihmisten yhdenvertaisuudesta lain edessä.

Suomen perustuslaki on lausunut jo kaiken tarvittavan, ilman minkäänlaisia monimutkaisia teorioita tai valtapelejä: ”Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.” (Suomen perustuslaki, 6. pykälä)

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
› Uutissyöte aiheesta
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)