Sulamisvesijärvi ja Steindalsbreen-jäätikkö Storfjordin kunnassa Pohjois-Norjassa 1. syyskuuta 2023. LEHTIKUVA/OTTO PONTO

Ilmakehän metaanipitoisuus kasvaa ennätysvauhtia

Metaani on hiilidioksidia voimakkaampi kasvihuonekaasu.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kehitys noudattaa Hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneeli IPCC:n pessimistisimpiä kehitysskenaarioita. Niiden mukaan maapallon keskilämpötila nousee yli kolme astetta vuosisadan loppuun mennessä.

Uuden tutkimuksen mukaan ilmakehän metaanipitoisuuden kasvu on kiihtynyt viime vuosikymmenen aikana. Vuosina 2020‒2022 kasvu on ollut nopeampaa kuin koskaan vuoden 1986 jälkeen, jolloin globaalit mittaukset aloitettiin.

– Mitatun pitoisuuden kasvu noudattaa IPCC:n pessimistisimpiä kasvihuonekaasujen kehitysskenaarioita, joiden mukaan maapallon keskilämpötila nousisi yli kolme celsiusastetta tämän vuosisadan loppuun mennessä, Ilmatieteen laitoksen vanhempi tutkija Aki Tsuruta sanoo.

Vuonna 2023 maapallon ilmakehän metaanipitoisuus oli 1923 ppb eli tilavuuden miljardisosaa. Pitoisuus on nyt 2,6-kertainen esiteolliseen aikaan eli vuotta 1750 edeltävään aikaan verrattuna.

Ihmistoiminta aiheuttaa kaksi kolmasosaa kaikista metaanipäästöistä

Global Carbon Project -tutkijayhteisön globaalia metaanitasetta käsittelevässä julkaisussa havaittiin myös, että fossiilisten polttoaineiden, maatalouden ja jätteiden käsittelyn aiheuttamat metaanipäästöt ovat jatkaneet kasvuaan.

– Ihmistoiminnan aiheuttamat metaanipäästöt ovat nyt 20 prosenttia suuremmat kuin kaksi vuosikymmentä sitten, Tsuruta toteaa.

Lehmien ja muiden märehtijöiden aiheuttamat päästöt kasvoivat 14 prosenttia ja kaatopaikkojen ja muun jätehuollon päästöt 24 prosenttia vuosituhannen alusta vuoteen 2020 ulottuvalla jaksolla. Fossiilisten polttoaineiden tuotannosta ja käytöstä aiheutuvat päästöt kasvoivat arviolta 18–28 prosenttia laskentatavasta riippuen.

– Jos tämä kehitys jatkuu, se voi vaarantaa metaanipäästöjen vähentämiseen tähtäävän aloitteen onnistumisen, Tsuruta sanoo.

Global Methane Pledge -aloitteessa sitoudutaan vähentämään metaanipäästöjä 30 prosentilla vuoteen 2030 mennessä.

Ihmistoiminta aiheuttaa vähintään kaksi kolmasosaa kaikista maailman metaanipäästöistä. Noin kolmannes maailmanlaajuisista metaanipäästöistä on peräisin luonnollisista lähteistä, kuten kosteikoista tai geologisista lähteistä.

Kosteikkojen, soiden, järvien ja muiden vesiympäristöjen päästöt ovat kasvaneet 2000-luvun ja 2010-luvun välillä neljä prosenttia; kasvua on tapahtunut erityisesti tropiikissa ja keskileveysasteilla.

Ensisijainen syy kasvuun on lämpötilan nousu, sillä kosteikkojen hapettomissa oloissa metaania syntyy pieneliöiden toiminnan vaikutuksesta sitä enemmän, mitä lämpimämpää on. Ilmaston lämmetessä päästöt kasvavat, edellyttäen että kosteikot eivät samalla kuivu.

Metaani on toiseksi tärkein ihmistoiminnan tuottamista kasvihuonekaasuista hiilidioksidin jälkeen, ja sillä on merkittävä rooli ihmisen aiheuttamassa ilmaston lämpenemisessä.

Metaani on sadan vuoden aikajänteellä 28 kertaa voimakkaampi kasvihuonekaasu kuin hiilidioksidi ja 80 kertaa voimakkaampi 20 vuoden aikajänteellä. Koska metaanin elinikä ilmakehässä on vain noin kymmenen vuotta, sen päästöjä pienentämällä voitaisiin saada aikaan nopeita ilmastovaikutuksia.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)