Harvemmin sitä kirjan lukija uskaltaa näin rehellisesti parahtaa: minä olisin kirjoittanut omienvanhempieni rakastumisesta ja rakkaudesta aivan toisenlaisen kirjan. Olisin antanut herkulliselle kirjeaineistolle kaiken huomion ja jättänyt omat itsekeskeiset ihmissuhdekuvioni tyystin omaksi minä-minä-teoksekseen.
Kokoomuksen nousukiidossa ollut puolueaktiivi Ilkka Suominen ja samaisessa puolueessa sihteerinä toiminut Riitta Schreck salarakastuivat ja julistautuivat kahdenkeskisen heterosuhteen kannattajiksi. Normaaliasetelma myi hyvin. Heidän tyttärensä oli julistava toista aatetta.
Riikka Suominen ilmoittautui vapaamieliseksi monisuhteiden kannattajaksi. Tekikö hän näyttävää omakohtaista sukupolvien välistä isä-äitikapinaa? Se ei kirjasta kunnolla selvene, eikä aukea tuolta osin tyttären ja vanhempien välien analyysiksi. Perhe oli vuosikymmenet mieluusti ns.naistenlehtijulkisuudessa.
Riikka Suomisen avosuhteiden auvoisuus törmää häkellyttävään konkurssiin. Tulee mieleen 1960-ja 1970-lukujen edistyskoheltajien julistukset. Muuan muassa psykiatri Veronica Pimenoff paasasi meille kiinteiden ja uskollisten heterosuhteiden pikkuporvarillisuutta vastaan. Sääli niitä, jotka uskoivat sokeasti, sääli myös psykiatrin uskottavuutta. Teiniliitossa puuhattiin tupakka- ja rakasteluhuoneita.
Yksissä kansissa kaksi kirjaa
Nyt taisi Riikka Suomisen aiempien lausuntojen käydä juuri noin. Kiinteät parisuhteet ovat sittenkin taas OK? Ehkä vanhempien elämäntapamalli olikin pysyväisyydessään turvallisempi, vaikka heidän julkinen onnellisuutensa saattoi herättää kapinamieltä, ja kun punavihreä liike on kovasti kaikenlaisia vapauksia vaalinut. Vanhempi kyynikko tarjoaa varoituksen sanan: älkää uskoko kritiikittä julistajia. Voivat kohta perua saarnansa.
Riikka Suominen päätyi kaksijakoiseen rakenteeseen: joka toinen luku 1970-luvun alkuvuosienvanhempien rakkauskirjeitä höystettynä kuviteltuina Riitan ja Ilkan uskottavan tuntuisina ajatuksenjuoksuina. Väliin luku taasen Riikkaa itseään 2020-luvun pyörteissä elämässä ja setvimässä omia ihmissuhdekuvioitaan: rakastetun kohtaamisia hienoissa eurooppalaisissa kahviloissa.
Viihdykkeenä hän tarjoilee junteille outoja sivistyskirjallisia laatusitaatteja. Olisiko Riikka Suomisen kirja kestänyt rankan karsinnan? Ilman hänen omien rakkauspujottelujensa setvimistä henkilöiden M ja A kanssa puolta vuosisataa myöhemmin? Ilkan ja Riitan rakkaus ei näytä riittäneen, ja kokonaisuus alkaa muistuttaa psykiatrian vastaanottokeskustelua, avioerojen tapauspuheelta.
Näyttämön taustakulissi: Kokoomus
Ei olla aivan Savonlinnan oopperaesityksessä Riitta ja Ilkka, mutta aineksia on, vaikka tikareita ja juonitteluja ei näy. Avioliittoja sentään kaatuu. Salarakkaus kestää kuitenkin kokonaiset kolmevuotta, ja se jos mikä riittää kiinnostamaan kertomusta seuraavaa.
Julkaistavat kirjefragmentit ovat tämän kuvittelemani libreton aaria- ja kuoro-osuuksien suola. Murhia ei nähdä, mutta itsemurha kyllä. Juha Vikatmaan kohtalo järkyttää, vaan ihmeen laimeaksi Riikka Suominen saa kaiken koetun, vaikka vanhempiensa ajatuksiin ja aikaan on pyrkinyt.
Ja se Kokoomus – Riitan ja Ilkan suuren rakkaustarinan näyttämö – muodostaa hienon pelikentän. Työyhteisö kuhisee muurahaisten välistä sähellystä, jonka monimutkainen verkosto tarjoaa puitteet ihmissuhteiden kasvillisuudelle oivan labyrintin. Jos tytär Riikka olisi halunnut, hän olisi voinut tarjoilla vaikka minkälaisia ihmissuhdekeitoksia lisäämällä vain nimimerkkejä, aakkosissa riittää.
Kokoomus on oivallinen esimerkki viriilien ihmisten kuumeisesta työelämästä. Puolue kärsii sisä- ja ulkopoliittisesta epäluottamuksesta, sen luulisi olleen suomalaisen markkinatalouden suuri ajatus. Elinkeinoelämä on idän lumoissa, Kokoomus hapuilee Tehtaankadun suosion suuntaan, puolue yskii, kiistelee ja maanittelee. Noista ajoista moni vielä tietää vaan ei kauaa. Tilaisuus jää käyttämättä.
Riikka ei päässyt Riitan ja Ilkan maailmaan, vaikka ohuesti joitakin nimiä mainitsee. Puolue – tuo heidän yhteisen alkunsa akvaario – tulee esille ihmeen karuna. Lähdeaineistoksi Riku Keski-Rauskan Ilkka Suomisesta tekemää elämäkerta Sinä osaat, sinä pystyt on dokumenttiarvossaan ja suorasanaisuudessaan hurja. Felix Karasevin kirja Naapurinpojan muistelmat on kuin vitsi – Suomisten kotiryssän lepertely. Noita vuosikymmeniä kokenut pettyy.
Ja oma lukunsa olisi ollut tietysti Riitan ja Ilkan kohoaminen politiikan suureksi rakkauskertomukseksi. Heidän oma päätöksensä oli avata perhe-elämä makeilevaan julkisuuteen, nyt monien kaihtamaan. jopa pelkäämään yksityiselämän esilläpitoon. Samaan pystyivät ja halusivat Johannes ja Kyllikki Virolainen, heillä ei ollut menetettävää. Rakkauskirjeet, suurenromanssin ja sitä seuraavan julkisuusmyllyn kanssa piehtaroinnin tytär Riikka sivuuttaa. Hän astuu siihen itse.
Riikka Suominen: Riitta ja Ilkka. Otava 2026.