IL: Varusmies marssi hurjaan ennätykseen

Rääkillä oli vaikutusta kehoon ja mieleen.
Varusmiehiä marssimassa. LEHTIKUVA / JUSSI HELTTUNEN
Varusmiehiä marssimassa. LEHTIKUVA / JUSSI HELTTUNEN

Jääkäri Onni Kaappola, 19, teki Kainuun prikaatin vuorokauden kestäneen 24h-jalkamarssin ennätyksen edetessään vuorokaudessa kaikkiaan 140 kilometriä, kertoo Iltalehti.

– Olin yllättynyt tuloksesta, hyvältähän se tuntui. Lähdin rikkomaan aiempaa 120 kilometrin ennätystä, mutta kunto riittikin näin pitkälle, Kaappola toteaa.

Rääkillä oli vaikutusta kehoon ja mieleen. Pitkä valvominen ja rasitus vastasivat hänen mukaansa humalatilaa.

– Sadan kilometrin paikkeilla alkoi jalat pettämään, kun ei ollut nukkunut ollenkaan. Taukopaikalla unohtelin rakkolaastareita, joita olin lähtenyt hakemaan.

Kolmen viikon jälkeenkään jalat eivät ole vielä täysin parantuneet.

Jääkärin mukaan samaa yrittävien kannattaa huomioida erityisesti yksi asia.

– Teippaa hyvin jalat. Ja jos tuntuu vähänkään, että jokin paikka sattuu, teippaa uudelleen.

Kysyttäessä hän kuvaa itseään henkilöksi, joka ”jotain päättäessään haluaa viedä tavoitteensa maaliin”.

Puolustusmenojen riittämättömyys ja huoli turvallisuustilanteesta saivat ministerin jättämään tehtävänsä.
Pohjoismaiden yhteisestä taisteluasusta on löytynyt vakava vika, joka on pysäyttänyt varusteen käytön Norjassa.
Kokoomuksen puolustusvaliokunnan jäsenet vaativat nollatoleranssia naisiin kohdistuvalle häirinnälle Puolustusvoimissa.
Mainos