IL: Uusi keksintö tekee haravoinnista tehokkaampaa

Tehoharavalla voi myös työntää lehtiä eteenpäin.
Tavallinen oranssi muoviharava omakotitalon nurmikolla Vantaalla. LEHTIKUVA / TIMO JAAKONAHO
Tavallinen oranssi muoviharava omakotitalon nurmikolla Vantaalla. LEHTIKUVA / TIMO JAAKONAHO

Suomalainen keksintö tehoharava lupaa tehdä haravoinnista entistä tehokkaampaa. Haravan toimintaa esittelee Iltalehti.

Tehoharavan keksijä Fredrik Serlachius kertoo, että keksinnön takana oli sama perusajatus kuin monen muunkin hänen tekemänsä keksinnön.

– Minulla on halu parantaa arkisia juttuja, Serlachius sanoo IL:lle.

Tehoharavan erikoisominaisuus on tuplapiikistö, jonka avulla haravalla voidaan joko haravoida lehtiä perinteisesti eli haravoida vetämällä tai lykätä lehtikasoja työntämällä.

Valmistajan mukaan työntämällä haravointi on tehokkaampaa, koska silloin koko vartalon voima on haravan takana.

Tehoharavan toinen erikoisominaisuus on sen varren pituus. Varren päässä on niin sanottu työntöpallo, josta pidetään kiinni silloin, kun lehtiä työnnetään paikasta toiseen.

SDP:stä ja keskustasta lupaillaan ohjelmia vielä tämän vuoden puolella.
OP Pohjola ennustaa talouteen 2 prosentin kasvua tänä ja ensi vuonna.
Ennusteen mukaan työmarkkinat ovat alkaneet vähitellen elpyä.
Mainos