Tallinkin Megastar-alukselta saapuneita rekkoja Helsingissä 24. toukokuuta 2022. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

IL: Uusi ”käryantenni” mullistaa raskaan liikenteen valvonnan

Raskaan liikenteen ajo- ja lepoaikojen valvonta tehostuu uuden teknologian myötä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

EU-direktiivi tehostaa raskaan liikenteen ajo- ja lepoaikojen valvontaa uuden teknologian avulla, jonka on määrä korvata vanhat ajopiirturit, uutisoi Iltalehti.

Niin kutsutun ”käryantennin” on ehtinyt ottaa käyttöön jo muun muassa Itä-Uudenmaan poliisi. Teknologia on määrä ottaa käyttöön koko maassa.

Antenni kohdistetaan tiehen ja se kerää päällä ollessaan raskaan liikenteen kuljettajahyteissä olevista ensimmäisen ja toisen sukupolven piirtureista tietoja.

Ylikonstaapeli Harri Lanttola Itä-Uudenmaan poliisista kertoo, että ajopiirturi lähettää signaalin ja kertoo mahdollisista virheistä.

– Näitä yleisimpiä virheitä on, että ajetaan ilman kuljettajakorttia. Sitten jos piirturia on manipuloitu, eli siihen on menty koskemaan, niin se lähettää siitä tiedon, Lanttola kertoo Iltalehdelle.

Älypiirturin välittämä signaali on täysin salattu, eikä se näytä esimerkiksi kuljettajakortin henkilötietoja. Se havainnoi noin 7-10 metrin päässä olevat kohteet.

Lanttolan mukaan raskaaseen liikenteeseen kohdistuvat pistokokeet jäävät historiaan, kun teknologia kertoo jatkossa, millä ajoneuvolla on asiat kunnossa, ja minkä ajoneuvon on pysähdyttävä juttusille poliisin kanssa.

Elokuusta alkaen kaikissa yli 3,5 tonnin raskaissa ajoneuvoissa on säädösten mukaan oltava toisen sukupolven älykkäät ajopiirturit. Loppuvuoteen 2024 mennessä kaikki vanhat analogiset ja digitaaliset piirturit tulee olla vaihdettu älykkäisiin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)