Käyttäjän kannattaa säännöllisin väliajoin tehdä tarkastus sähköpostitilinsä asetuksiin ja katsoa, että kaikki ovat kunnossa. Tämä johtuu siitä, että tietyt piirteet sähköpostitilin toiminnassa voivat viitata siihen, että sähköposteja lukee joku muukin kuin tilin varsinainen omistaja. Asiasta kirjoittaa Iltalehti.
Sähköpostitilien salasanoja urkitaan jatkuvasti. Tyypillisesti verkkorikollinen vaihtaa kaappaamansa sähköpostitilin salasanan välittömästi. Joissakin tapauksissa verkkorikollinen ei välttämättä teekään näin, vaan jää vakoilemaan kaapatun tilin toimintaa.
IL on koonnut kolmen keskeisen kohdan listan, joiden avulla suositun Gmail-sähköpostipalvelun käyttäjä voi päätellä, ettei kaikki tilillä ole kunnossa.
Ensimmäiseksi kannattaa tarkastaa Gmail-tilin viimeaikainen toiminta. Mikäli tiedoista ilmenee, että Gmail-tili on auki jossain muussa kuin omassa sijainnissa tai että tiliä on luettu esimerkiksi keskellä yltä, käyttäjän kannattaa olla huolissaan.
Viimeaikaisen toiminnan kautta pystyy myös tarkastamaan, millä selaimilla tai sovelluksilla Gmailia on luettu. Kohdasta löytyy myös käytettyjen yhteyksien ip-osoitteet.
Kohdasta on mahdollista myös kirjata itsensä ulos kaikista kohteista, jotka vaikuttavat epäilyttäviltä. Tämän jälkeen on suositeltavaa vaihtaa tilin salasana ja ottaa käyttöön kaksivaiheinen tunnistautuminen.
Toinen tärkeä tietoturvavinkki on tarkastaa oman sähköpostitilinsä edelleenlähetysasetukset. Vakoilija on voinut tehdä asetuksen, joka lähettää automaattisesti kopion kaikista tilille saapuvista sähköpostiviesteistä. Mikäli näin on, vakoilu käy ilmi viimeistään asetukset tarkastamalla.
Mikäli käyttäjä havaitsee edelleenlähetysasetuksia, joita ei ole itse asettanut, ne on otettava välittömästi pois käytöstä. Samalla tilin salasana pitää vaihtaa heti.
Kolmas tietoturvavinkki on käyttää Googlen omia tietoturvatyökaluja. Niiden kautta voi tarkistaa, ettei tiliä käytetyä ylimääräisistä laitteista tai ettei tilin palauttamiseen tarvittavaa sähköpostia ole yhtäkkiä vaihdettu joksikin toiseksi.
Mikäli tarkastuksesta löytyy epäilyttäviä asioita, salasana pitää vaihtaa välittömästi.





