Sähkön futuurihinnat ovat olleet kovassa nousussa viime viikkoina. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

IL: Sähkön hinta nousee Hamasin hyökkäyksen takia

Asiantuntijan mukaan uudesta sähkökriisistä ei tarvitse olla huolissaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Terroristijärjestö Hamasin tekemä hyökkäys Israeliin tulee näkymään Suomessa sähkön korkeina hintoina, Iltalehti kertoo.

Sähkön futuurihinnat ovat nousseet merkittävästi sen jälkeen, kun Hamas aloitti hyökkäyksensä. Energiateollisuuden johtajan Pekka Salomaan mukaan kevättalvella toimitettavan kilowattitunnin verollinen hinta on kasvanut kahdessa viikossa 8,2 sentistä 10,9 senttiin.

Hän kertoo myös syyn sille, miten Hamasin hyökkäys voi näkyä sähkön hinnassa Suomessa asti.

– Kun nykyään EU:n maakaasusta vain rajallinen määrä tulee putkiteitse Venäjältä, niin sitä on korvattu LNG:llä, eli nesteytetyllä maakaasulla, josta kohtalaisen iso osa tulee Qatarista, Salomaa sanoo IL:lle.

Meritie Persianlahdella sijaitsevaan Qatariin käy Iranin ja Omanin väliseltä Hormuzinsalmelta, jota Iran hallitsee. Salmen kautta kuljetetaan päivittäin merkittävä määrä öljyä sekä LNG:tä ja Iran on useamman kerran uhannut pysäyttää öljytoimitukset salmen kautta.

– Merkittävin tekijä sähköfutuurien nousussa on huoli siitä, että tämä sota Lähi-idän alueella laajenee. Siitä on ollut puhetta, että Iran saattaisi olla jollain tavalla osapuoli Hamasin takana. Iran pystyisi myös Hormuzinsalmen sulkemaan, jos sille tuulelle sattuisi, Salomaa sanoo.

Hänen mukaansa sähkön futuurihintojen nousua selittää osittain ehkä myös Suomen ja Viron välisen Balticconnector-kaasuputken vaurioituminen.

Salomaa kuitenkin rauhoittelee, että kaikesta huolimatta tällä hetkellä ei tarvitse olla huolissaan uudesta sähkökriisistä.

– Sähkön kannalta Suomen tilanne on kuitenkin hyvä, kun meillä on ydinvoimaa ja tuulivoimaa reilusti aiempaa enemmän. Suhtaudun pörssiasiakkaana omaan sähkölaskuuni luottavaisesti, Salomaa sanoo IL:lle.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)