IL: Miten ruokakaupasta löytynyt koiranpentu voi?

Eläimen uskotaan toipuvan kokemastaan koettelemuksesta.
Koira on tällä hetkellä eläinhoitolassa. TURUN KAUPUNGIN ELÄINHOITOLA
Koira on tällä hetkellä eläinhoitolassa. TURUN KAUPUNGIN ELÄINHOITOLA

Turkulaisesta ruokakaupasta löytynyt koiranpentu voi tällä hetkellä hyvin, Turun kaupungin eläinhoitolasta kerrotaan Iltalehdelle.

– Juuri äsken pentu söi vatsansa täyteen. Se on nukkunut paljon, syönyt hyvin ja aika paljon reipastunut. Eilenhän se ei oikein muuta tehnyt kuin nukkunut syömisen lisäksi, nyt jaksaa jo leikkiä ja touhuta, eläintenhoitaja Heidi Leyser-Kopra sanoo.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Lounais-Suomen poliisi kertoi maanantaina, että Turussa sijaitsevasta kaupasta on löytynyt koiranpentu. Verkkouutiset kertoi asiasta tässä jutussa. Poliisin arvion mukaan pentu ei ollut vielä edes luovutusikäinen. Pennun emosta ei ollut tietoa, ja se toimitettiin eläinhoitolaan.

Eläinhoitolasta arvioidaan, että koira toipuu kokemastaan koettelemuksesta.

Leyser-Kopran mukaan pentu vaikuttaa hyvävointiselta ja terveeltä. Se on erikoista, kun ottaa huomioon pennun tarinan.

– Se oli jo löytyessään pulska, niin kuin pennun pitää ollakin, puhdas ja hyvin luottavainen ihmisiin. Ei mitään kaltoinkohtelun merkkejä, Leyser-Kopra miettii.

Koiranpentu löytyi turkulaisesta ruokakaupasta maanantaina. Kaupan edustaja toteaa IL:lle, että koiraa ei oltu hylätty kaupalle eikä se löytynyt pahvilaatikosta.

Poimintoja videosisällöistämme

– Tosiaan aamuvuorossa ollut myyjä sai tietoonsa, että tällaisella henkilöllä, joka ei kykene koirasta huolehtimaan, on hallussa hyvin pieni pentu. Myyjämme pyysi henkilöä tuomaan koiran kaupalle kauppias Kaisa Anttila kertoo.

– Kyseinen henkilö itsekin ymmärsi asian ja toimi myyjän ohjeen mukaan. Hän toi koiran meille vapaaehtoisesti.

Koiranpennun rodusta ei toistaiseksi ole varmuutta. Eläinhoitola on antanut koiralle lempinimen ”Jääkarhu”.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Poliisi tutkii tapausta eläinsuojelurikkomuksena.

LUE MYÖS:
Tämä koiranpentu hylättiin kauppaan Turussa

Ainakin neljä kissaa on kuollut viruksen takia.
Lemmikin kuolema voi olla omistajalle yhtä raskas kokemus kuin oman lapsen menettäminen.
Mainos