Verkkouutiset

Kerrostalon parveke Vantaan Tikkurilassa Unikkotiellä. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

IL: Ihminen putosi parvekkeelta, jo toinen kerta samassa taloyhtiössä

Tapauksen yksityiskohdat eivät ole vielä tiedossa.

Yksi ihminen on pudonnut kerrostalon parvekkeelta Vantaan Tikkurilassa, Iltalehti kertoo.

Putoaminen tapahtui neljännessä kerroksessa olevan asunnon ranskalaiselta parvekkeelta. IL:n mukaan onnettomuus vahvistettiin taloyhtiön ilmoitustaululle perjantaina ilmestyneellä viestillä.

– Tässä vaiheessa tapaturman syy tai mitään muutakaan tapaukseen liittyen ei ole vielä tiedossa, taloyhtiön hallituksen ja isännöitsijän allekirjoittamassa viestissä kerrotaan.

Itä-Uudenmaan poliisista vahvistetaan IL:lle, että tapaus on siirtynyt tutkintaan.

Kyseessä on sama taloyhtiö, jossa tapahtui vastaavanlainen onnettomuus maaliskuussa. Silloin nuori nainen kuoli pudottuaan parvekkeelta seitsemännestä kerroksesta. Tapausta tutkitaan kuolemantuottamuksena.

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin ylitarkastaja totesi jo maaliskuussa, ettei parvekekaide täyttänyt lain sille antamia vaatimuksia.

LUE MYÖS:
KSML: Kuoleman aiheuttanut parvekekaide yleinen uudisrakennuksissa

 

Uusimmat
› Uutissyöte aiheesta
MAINOS