Suomenlinnan rannikkorykmentin komentajan Ville Vänskän Twitterissä jakama video alokkaiden ensimmäisen aamun herätyksestä sai monet kysymään, mihin perinteinen ”komppaniassa herätys” -huuto on kadonnut.
– Ikimuistoinen ensimmäinen aamu palveluksessa. Tässäkin on tapahtunut kehitystä. En muista, että samettinen ääni keskusradiossa olisi 30 vuotta sitten kehottanut heräilemään ja kohtaamaan uuden jännittävän päivän, Vänskä toteaa Twitterissä.
Komentaja Vänskä kertoo Iltalehdelle, että Suomenlinnan rannikkorykmentillä on Upinniemen varuskunnassa uusi kasarmi, jossa on keskusradiojärjestelmä. Ennen keskusradiota herätykset huudettiin kasarmin jokaisessa kerroksessa aina aamukuudelta.
– Aika kultaa muistoja, ja inttijuttuihin tulee aina pientä Lapin lisää vuosien varrella, Vänskä sanoo Iltalehdelle.
Vänskän mukaan ”komppaniassa herätys” kaikuu yhä keskusradion kautta käytävillä, mutta kyseinen aloitus sattui vain puuttumaan hänen jakamaltaan videolta. Komentajan mukaan rauhallisempi herätys ei ole uusi asia, vaan liittyy pitkään käynnissä olleeseen muutokseen.
– Valtaisa muutos on tapahtunut ja hyvään suuntaan: turha äyskiminen, kiusaaminen ja tarpeeton kurmottaminen on poistunut, hän sanoo.
Ikimuistoinen ensimmäinen aamu palveluksessa. Tässäkin on tapahtunut kehitystä. En muista, että samettinen ääni keskusradiossa olisi 30 vuotta sitten kehottanut heräilemään ja kohtaamaan uuden jännittävän päivän. #SLRR pic.twitter.com/oGV1AR8fE3
— Ville Vänskä (@vanska_ville) January 3, 2023





