Ihmiskehon Top 10 valmistusviat – näitä et tullut ajatelleeksi

Ihmisen keho on upea luomus, mutta saattaa siinä olla rakenteellista parannettavaakin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Newyorkilaiskirjoittaja Chip Rowe on julkaissut Nautiluksessa artikkelin ihmisen kehon designin suurimmista virheistä tai heikoista kohdista.

Hän kertoo kyselleensä anatomeilta ja biologeilta asiasta ja toteaa johtopäätöksenään, että evoluutio kasasi kehojamme myös ilmastointiteipillä ja romulla.

Puutelista korjattavista ihmiskehon kohdista olisi seuraava:

1. Epävarma selkäranka

– Kun esi-isämme kulkivat neljällä jalalla, selkäranka kantoi hyvin kaiken painon. Sitten nousimme pystyyn ja tuli muitakin mutkia. Lopputuloksena arviolta 80 prosenttia aikuisista saattaa kärsiä alaselän kivuista.

2. Joustamaton polvi

– Kehon monimutkaisimmassa liitoskohdassa kohtaa kaksi mahtavaa vipua: reisiluu ja sääriluu. Mutta polvi taipuu vain eteen ja taakse, ei sivuille eikä ympäri kuten esimerkiksi käsivarsi.

3. Liian kapea lantio

– Synnytys on tuskaa.

4. Kehosta erillään olevat kivekset

5. Ruuhka hammasrivissä

– Kolmesta poskihampaasta viimeiselle eli viisaudenhampaalle ei jäänyt tilaa, kun aivot laajenivat ja leuka pieneni.

6. Kiertelevät valtimot

– Anatomian professori Rui Diogo lisäisi – jos voisi – toisen valtimon kummankin käsivarren ja jalan takaosaan.

7. Väärin päin oleva verkkokalvo

Poimintoja videosisällöistämme

8. Väärin ohjautunut tärkeä kurkunpään hermo

– Hermo sotkeutuu sikiön kehityksen aikana niskan kudokseen, joka vie sen käymään aortassa.

9. ”Äänilaatikko” väärässä paikassa

– Kurkkutorvi ja henkitorvi avautuvat samaan tilaan.

10. Kerroksittaiset aivot

– Ihmisaivojen uudet osat muodostuivat vanhojen osien päälle. Muutamia seurauksia: masennus, suru, epäluotettavat muistot ja ennakkoasenteet.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)