Verkkouutiset

Ekonomistin mukaan taantuma tulee väistämättä. LEHTIKUVA/HEIKKI SAUKKOMAA

Hypo luvuista: Kenties jo yliampuva luottamuspula talouteen

Kuluttajat pelkäävät työttömyyttä Suomessa, mutta ei omalla kohdalla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Hypon ekonomisti Juho Keskinen toteaa, että kuluttajien mukaan tulevan työttömyyden uhka Suomessa on kasvanut merkittävästi tänä vuonna.

– Samaan aikaan kuluttajat kuitenkin näkevät työttömyyden uhan omalla kohdallaan yhtä suureksi kuin ennen Ukrainan sodan syttymistä tämän vuoden alussa ja pienemmäksi kuin vastaavaan aikaan vuonna 2019. Ristiriita on silmiinpistävä ja kielii jo kenties yliampuvasta luottamuspulasta liittyen Suomen talouden kehitykseen, hän arvioi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Tilastokeskuksen julkaisema kuluttajien luottamusmittari oli marraskuussa -16,9, kun se oli lokakuussa -17,6 ja syyskuussa -18,3. Helmikuussa ennen sodan alkua luottamusmittari sai vielä arvon 0,5.

Syyskuussa julkaistu luottamuslukema on vuodesta 1995 alkavan mittaushistorian alhaisin, marraskuussa kuluttajien arvio oman taloutensa nykytilasta oli puolestaan synkin koskaan mittaushistoriassa. Elinkeinoelämän keskusliitto julkisti samalla yritysten luottamusmittarit.

– Elinkeinoelämän luottamusmittarit olivat laskussa ja luottamuspula on nyt suurin etenkin vähittäiskaupassa ja palveluissa, kun saldolukua verrataan pitkän aikavälin keskiarvoon. Edelleenkään ei voida kuitenkaan puhua kuluttajien kaltaisesta luottamuksen romahduksesta, Keskinen sanoo tiedotteessa.

Hänen arvionsa mukaan taantuma tulee väistämättä, mutta talouden mittarit eivät kuitenkaan povaa sen olevan yhtä syvä kuin kuluttajat kuvittelevat.

– Huoli hintojen kehityksestä on silti ymmärrettävä ja tuleva talvi tuo tullessaan niukkuutta. Asunnonostoaikeet ovat pudonneet, korkomenot kiivenneet ja inflaatioarviot yhä mittaushistorian korkeimmat. Samalla palkkasumma on jatkanut kasvuaan ja työmarkkinat käyvät jo ylikuumilla kierroksilla. Talouden taipuminen tekniseen taantumaan hillitsee hintoja ensi vuonna ja talouden supistumisen hyväksyminen voi olla tässä tilanteessa se vähiten huono vaihtoehto, Keskinen pohtii.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)