Vastaajista 74 prosenttia uskoo, että heikko työnantajabrändi muodostaa riskin yrityksen yleiselle brändille tai liiketoiminnalle. PIXABAY

Huono maine työnantajana voi tulla yritykselle kalliiksi

Kun työntekijöillä on varaa valita työpaikkansa, nousee työnantajan maine merkittäväksi tekijäksi. Huono maine voi karkottaa myös asiakkaat ja sijoittajat.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Työvoimapula piinaa työnantajia ja jarruttaa yritysten kasvua, selviää tuoreesta Duunitorin ja Taloustutkimuksen kansallisesta rekrytutkimuksesta.

Heikentyneestä taloustilanteesta huolimatta yritykset ja organisaatiot tulevat kipeästi tarvitsemaan työvoimaa myös vuonna 2023. Tutkimukseen osallistuneista rekrytoinnin ammattilaisista joka kolmas uskoo rekrytointien määrän kasvavan kuluvan vuoden aikana. Samaan aikaan peräti 64 prosenttia heistä uskoo pätevien osaajien rekrytoimisen vaikeutuvan entisestään tänä vuonna.

Taistelu osaajista ei siis osoita laantumisen merkkejä, vaan tarve työvoimalle on monilla aloilla äärimmäisen kova. Kun työntekijöillä on varaa valita työpaikkansa, nousee työnantajan maine merkittäväksi tekijäksi.

Vastaajista 74 prosenttia uskoo, että heikko työnantajabrändi muodostaa riskin yrityksen yleiselle brändille tai liiketoiminnalle. 71 prosenttia vastaajista katsoo, että työnantajabrändillä on ratkaiseva rooli rekrytoinnin onnistumisen kannalta.

Yhä useampi työnantaja siis pitää houkuttelevaa työnantajakuvaa ratkaisevana tekijänä taistelussa osaajista, mutta käytännössä se ei aina näy.

– Työnantajien olisi tärkeää muistaa, että osaajat ovat brändin sidosryhmä siinä missä asiakkaatkin. Erityisesti työvoimapulasta kärsivillä aloilla niitä voi olla jopa mahdotonta asettaa tärkeysjärjestykseen, muistuttaa Duunitorin johtava strategiakonsultti Lauri Vaisto tiedotteessa.

Rekrytointitutkimuksen vastaajista vain 43 prosenttia kokee, että ylin johto on sitoutunut työnantajabrändityöhön. Vielä harvempi, ainoastaan 28 prosenttia, kertoo, että työnantajabrändiä johdetaan suunnitelmallisesti.

– On hämmentävää, miten harvinaista työnantajabrändin suunnitelmallinen johtaminen edelleen on suomalaisilla työpaikoilla. Elämme kuitenkin maailmassa, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Laiminlyönnit esimerkiksi ympäristövastuun saralla vaikeuttavat rekrytointeja ja huono maine työnantajana tietää vaikeuksia myös tuotteiden sekä palvelujen myynnille, Vaisto kommentoi.

Vahva työnantajabrändi on alihyödynnetty mahdollisuus

Vastaukset osoittavat, että siinä missä yleiseen brändityöhön ja markkinointiin on panostettu jo pitkään, on työnantajabrändityö Suomessa vielä lapsenkengissä.

Vaikka yritysten ja organisaatioiden rahalliset satsaukset työnantajabrändiin ovat tutkimuksen perusteella tänä vuonna hienoisessa kasvussa, ei kasvu ole linjassa sen kanssa, kuinka paljon osaajien löytäminen on vaikeutunut.

Kun tuotteiden ja palveluiden markkinoimisessa turvaudutaan lähes poikkeuksetta mainostoimiston apuun, ei sama näy työnantajabrändin rakentamisessa. Tutkimukseen vastanneista vain 30 prosenttia on käyttänyt työnantajabrändinsä kehittämiseen ulkoista kumppania.

– Markkinoinnin ammattilaiset usein hymähtelevät suurtenkin työnantajien oudolle tavalle investoida työnantajabrändiin pelkkää HR-tiimin työaikaa. Yleisbrändin rakentamiseen otetaan kuitenkin käytännössä lähes aina markkinointitoimisto avuksi jo melko varhaisessa vaiheessa. Moni aloittava yritys jopa rakentaa koko kasvunsa brändi-investointien varaan, Vaisto sanoo.

– Näen työnantajabrändin alihyödyntämisen toisaalta mahdollisuutena edelläkävijöille. Kun muut nukkuvat tai tekevät panostuksia fiilispohjalta, suunnitelmallinen toimija kääntää investointinsa työnantajabrändiin strategiseksi kilpailueduksi, hän jatkaa.

Mainehaitta on iso riski liiketoiminnalle

Vaisto luettelee kolme keskeisintä riskiä, jotka huono työnantajamaine aiheuttaa.

1. Huonomaineinen työnantaja karkottaa osaajat.

– Tämä on riskeistä ilmeisin. Kustannuksia kertyy nopeasti, kun asiakkaille annettuja lupauksia ei voida pitää henkilöstövajeen takia. Osaajille voi myös joutua maksamaan kilpailijoita korkeampaa palkkaa, niin sanottua likaisen työn lisää.

2. Huonomaineinen työnantaja karkottaa asiakkaat.

Poimintoja videosisällöistämme

– Kuluttajat ovat kiinnostuneita ympäristövastuun ohella sosiaalisesta vastuusta. Energiatehokkuus ei merkitse mitään, jos kaupungilla tiedetään kertoa, etteivät yrityksen työntekijät ehdi työvuoroillaan vessaan. Yritysasiakkaita voi puolestaan huolettaa epäilys, että heitä palvelee pahoinvoiva ja heikosti motivoitunut tiimi.

3. Huonomaineinen työnantaja karkottaa sijoittajat.

– Erityisesti kasvuyritysten riskiprofiiliin kuuluu voimakas riippuvuus yksittäisten työntekijöiden osaamisesta ja sitoutumisesta yritykseen. Kuka sijoittaisi yritykseen, jos tietäisi, että avainhenkilöstö on parin naksahduksen päässä lopputilin ottamisesta?

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)