Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on lykännyt toistaiseksi suunnitelmia laajentaa Yhdysvaltojen sotilasoperaatioita Irania vastaan. Asiasta kertoi Axios.
Trump määräsi maan asevoimat perjantaina keskeyttämään iskut Iraniin. Päivittäiset iskut olivat tätä ennen jatkuneet kaksi viikkoa. Lähteiden mukaan valmisteluja uusiin iskuihin on edelleen tekeillä, mutta varsinaista määräystä ei ole annettu.
Trump on sanonut, että Yhdysvallat on valmis jatkamaan tai jopa laajentamaan iskuja Irania vastaan, mutta pitää neuvotteluratkaisua parempana vaihtoehtona. Hänen mukaansa keskusteluja Iranin kanssa käydään yhä, vaikka hän arvioi myöhemmin perjantaina, ettei Iran ole vielä valmis sopimukseen. Silti hän sanoi olevansa valmis kuuntelemaan.
New York Timesin mukaan Yhdysvalloissa on herännyt myös huoli siitä, että Patriot-ilmatorjuntaohjusten ja muun ilmapuolustuskaluston varastot hupenevat vaarallisen vähäisiksi Lähi-idässä.
Trumpin neuvonantajat pelkäävät myös, että laajempi sota voisi levitä koko Lähi-itään, heikentää suhteita Persianlahden liittolaisiin, pahentaa maailmantalouden, energia- ja pakolaiskriisejä.
Yhdysvallain hallinnon uskotaan pyrkivän nyt yhdistämään neuvottelut ja talouspakotteet painostuskeinoksi Irania vastaan.