HS: Sijoittajat rynnistivät Suomen lainamarkkinoille

Suomalaiset nauttivat maailman edullisimmista asuntolainoista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomalaisten pankkien joukkolainat ovat ulkomailla kuumaa tavaraa, kertoo Helsingin Sanomat. Yhä useamman suomalaisen asuntolainan rahoitus tuleekin ulkomaisilta sijoittajilta.

– Tällä hetkellä suomalaiset nauttivat maailman edul­lisimmista asunto­lainoista, koska maine ulkomailla on hyvä, kertoo Suomen hypoteekkiyhdistyksen pääekonomisti Juhana Brotherus.

Esimerkiksi Norjaan ja Ruotsiin verrattuna Suomea pidetään Brotheruksen mukaan ulkomailla poikkeuksellisen vakaana ja varmana sijoituskohteena. Suomen pankkeihin luotetaan ja lisäksi suomalaisten asunnot ovat lainojen vakuutena hyvää tavaraa. Siksi pankit saavat edullisilla koroilla joukkolainoja.

Esimerkiksi Nordea sai äskettäin sijoittajilta 1,5 miljardia euroa seitsemäksi vuodeksi hyvin alhaisella korolla.

– Suomalaisilla on vahva tahto maksaa lainaa pois, ja se erottaa suomalaiset melkein mistä tahansa asuntolainamarkkinasta, toteaa Nordea Kiinnitys­luotto­pankin toimitus­johtaja Tom Miller.

Suomalaisilla pankeilla on nykyään joukkolainoja jo noin 35 miljardin arvosta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)