HS: Ministeri tyrmää ajatuksen maakuntaverosta

Anna-Kaisa Ikosen mukaan alueille ei ole tulossa lisärahoitusta.
Tyks Salon sairaala 31. tammikuuta 2024. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO
Tyks Salon sairaala 31. tammikuuta 2024. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikosen (kok.) mukaan hyvinvointialueille ei ole luvassa lisärahoitusta. Hän kertoo asiasta Helsingin Sanomissa.

Tämä tarkoittaa sitä, että alueiden on tultava toimeen sillä rahoituksella, jonka valtio niille nyt ohjaa, eikä hallitus aio antaa niille lisäaikaa taloutensa alijäämäisyyden kääntämiseen.

Ikonen tyrmää myös toiveet mallista, jossa hyvinvointialueille myönnettäisiin verotusoikeus. Veron pääongelmana on hänen mukaansa se, että alueiden erilainen tilanne johtaisi verotuksen tason ja vastaavasti palveluiden tason voimakkaaseen eriytymiseen eri puolilla Suomea.

Ikosen mukaan myös kokonaisveroaste todennäköisesti nousisi.

SDP:n kansanedustaja joutui oikaisemaan kirjoitustaan, mutta se ei auttanut.
Antti Häkkänen ei ole ensimmäinen EU-maan ministeri, joka on Israelin vierailun yhteydessä tavannut ministeri Israel Katzin.
Mikko Savolan mukaan Israelin-matkaan liittyvä epäluottamuslause ontuu.
Mainos