Suomen kiinteistömarkkinoilla kauppamäärät ovat edelleen pieniä, mutta pientä virkoamista on nähtävissä. Ostajia kiinnostavat nyt etenkin asunnot, mutta toimistoja hyljitään. Asiasta kertoo Helsingin Sanomat.
Tällä hetkellä kiinteistökauppa on matalasuhdanteessa, ja yhtä verkkaisesti kauppoja on tehty viimeksi kymmenen vuotta sitten. Takavuosina vilkkaasti kauppaa käyneet saksalaiset ovat kadonneet, ja kaupantekijät ovat pääosin suomalaisia tai muita pohjoismaalaisia.
Vuonna 2017 kauppoja tehtiin 10 miljardilla eurolla. Viime vuonna luku oli 2,6 miljardia, tänä vuonna 800 miljoonalla.
Kiinteistökonsulttiyhtiö JLL:n Suomen toimitusjohtajan Klaus Koposen mukaan tilanne on kuitenkin hetkellinen. Syksystä odotetaan vilkkaampaa, mutta kiinteistömarkkinoiden toipuminen saattaa kestää pidempäänkin.
Kiinteistösijoittajat ovat keskittyneet epävarmassa tilanteessa asuntoihin, jotka muodostivat tammi-toukokuussa 36 prosenttia kaikista kiinteistökaupoista. Koponen arvioi asuntojen menevän nyt kaupaksi, sillä sijoittajien keskuudessa niitä myydään jopa alle kehittämis- ja rakennuskustannusten.
Parhaassa tapauksessa alennusta voikin saada jopa kolmanneksen.
Sijoittajat uskovat myös, että asuntorakentamisen hyytyminen johtaa lähivuosina asuntopulaan, joka taas nostaisi asumisen hintoja.
Toimistoja sijoittajat sen sijaan karttavat. Esimerkiksi Helsingissä toimistotilat ovat olleet pitkään vajaakäytöllä, ja tyhjillään arvioidaan olevan noin 14 prosenttia toimistokiinteistöistä.
Alhaiset vuokratuotot karkoittavat sijoittajia etenkin parhaiden alueiden ulkopuolella. Helsingin ydinkeskustassa tyhjillään on kahdeksan prosenttia toimistokiinteistöistä, mutta Pitäjänmäellä jopa neljännes.
Lisäksi sijoittajien kiinnostusta ovat herättäneet myös logistiikka-, varasto- ja tuotantokiinteistöt. Myös kauppakeskusten liiketilat kiinnostavat enemmän kuin koronapandemian aikoihin, jolloin moni sijoittaja suorastaan hylki niitä. Myös kauppakeskusten suhteen sijainnilla ja tarjonnalla on väliä.
– Moni kauppakeskus on osannut muuntaa itsensä elämyskeskukseksi, Koponen kommentoi sijoittajia houkuttelevia ostoskeskuksia.