Verkkouutiset

Pääministeri Sanna Marin. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

HS: Kaupunkipyörien käyttö romahtanut

Asiakasmäärä ei ole HSL:n mukaan lähtenyt nousuun pandemian jälkeen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kaupunkipyörien käyttömäärä on romahtanut viimeisten kolmen vuoden aikana pääkaupungissa, kertoo Helsingin Sanomat.

Yhteisessä käytössä olevien pyörien matkamäärät ovat laskeneet lähes kolmanneksella vuoteen 2019 verrattuna. Koronapandemia rokotti pyöräilijöiden määrää, mutta tänä vuonna pyöriä on käytetty jopa viime kesää vähemmän. Koko kauden ostajien määrä ei myöskään ole palautunut entiselleen.

– Pääsyy matkojen vähenemiselle näyttää edelleen olevan korona-ajan aiheuttama muutos ihmisten liikkumistarpeisiin. Jonkinlainen vaikutus näyttäisi olevan myös sähköpotkulaudoilla ja muilla vastaavilla palveluilla, kertoo Helsingin seudun liikenne HSL:n projekti-insinööri Samuli Mäkinen HS:lle.

Mäkinen kertoo, että HSL ei odottanut käyttäjämäärien palautuvan pandemiaa edeltävälle tasolle, mutta käyttömäärän kuitenkin toivottiin kasvavan nykyistä nopeammin.

– Tietysti me haluamme, että palvelulla olisi mahdollisimman paljon käyttäjiä. Käyttäjämäärät ovat kuitenkin edelleen varsin hyvät ja osoittavat, että kaupunkipyörät ovat edelleen osa kaupunkilaisten arkea, hän toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)