HS: Helsingissä liikkuu ihmisten kasvoja kuvaavia autoja

Kadulla kuvattua materiaalia voidaan säilyttää myös Euroopan ulkopuolella.
Autoliikennettä Helsingissä. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Autoliikennettä Helsingissä. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Autoliikennettä Helsingissä. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Autoliikennettä Helsingissä. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Helsingissä ja muualla pääkaupunkiseudulla liikkuu autoja, jotka kuvaavat ihmisten kasvoja ja ajoneuvojen rekisterikilpiä, kertoo Helsingin Sanomat.

Kyse on muun muassa teknologiayhtiö Nvidian ja autonvalmistaja BMW:n testiautoista. Autojen keräämää aineistoa käytetään esimerkiksi ajamista avustavien järjestelmien, navigoinnin ja uusien automallien kehittämiseen.

Nvidian tietosuojaselosteen mukaan autot voivat tallentaa video- ja sijaintidataa, aikaleimoja sekä muuta sensoritietoa. Kameroihin voi päätyä kasvoja ja rekisterikilpiä. Aineistoa voidaan säilyttää myös Euroopan ulkopuolella.

BMW:n mukaan sen testiautojen tallenteista voidaan tunnistaa esimerkiksi autoja, moottoripyöriä, pyöräilijöitä ja jalankulkijoita sekä niiden sijaintia ja liikettä. Yhtiön mukaan kuvattava voi vastustaa tietojensa käsittelyä ja vaatia tietojensa poistoa. HS:n mukaan tämän toteuttaminen voi käytännössä kuitenkin olla vaikeaa.

Monelle voi herätä kysymys, onko tällainen toiminta sallittua. Apulaistietosuojavaltuutettu Heljä-Tuulia Pihamaa huomauttaa HS:lle, ettei edes kasvojen sumentaminen välttämättä tee aineistosta anonyymiä. Ihminen voi olla tunnistettavissa esimerkiksi sijainnin, kellonajan ja peräkkäisten havaintojen perusteella.

– Henkilötieto ei ole pelkästään nimi tai kuva. Se voi olla myös tietoa, jonka perusteella henkilö on mahdollista tunnistaa, Pihamaa sanoo HS:lle.

Tietosuojavaltuutetun toimisto ei ole selvittänyt juuri Helsingissä havaittujen autojen toimintaa, mutta kuvausautoista on tullut viranomaiselle muutamia yhteydenottoja. Pihamaa arvioi ilmiön olevan yleistymässä.

LUE MYÖS:
Jaoitko kuvan väärin pysäköidystä autosta? Saatat syyllistyä rikokseen

Kuvaatko ihmisiä julkisella paikalla? Tämä voi johtaa rikostuomioon

Tekoälykuvan tunnistaminen voi olla yllättävän vaikeaa.
Yksi maakunta keräsi viime vuonna kolmanneksen Suomen yöpymisistä ja lähes puolet matkailijoiden käyttämistä euroista.
Mainos