HS-gallup: Kokoomus ohitti SDP:n

Perussuomalaisten kannatus uusimmassa mittauksessa kääntyi kasvuun.
Kokoomus paransi kannatustaan tuoreessa kyselyssä. Eduskuntatalo viime maaliskuussa. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Kokoomus paransi kannatustaan tuoreessa kyselyssä. Eduskuntatalo viime maaliskuussa. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Kokoomus on noussut Helsingin Sanomien puoluekannatusmittauksessa suosituimmaksi puolueeksi 21,4 prosentin kannatuksella. Edellisen, loka-marraskuussa tehdyn gallupin ykkösen SDP:n kannatus puolestaan laski 20,8 prosenttiin.

Perussuomalaisten kannatus kääntyi kasvuun ensi kertaa vaalien jälkeen. Sitä äänestäisi nyt 17,9 prosenttia. Puolueen kannatus kasvoi 0,7 prosenttiyksikköä edelliseen mittaukseen verrattuna.

Keskustan kannatus oli uusimmassa mittauksessa puolestaan 9,9 prosenttia. Loka–marraskuun mittauksessa puolueen kannatus oli 10,2 prosenttia.

Hallituspuolueiden yhteenlaskettu kannatus on nyt 47,4 prosenttia, kun se viime kuussa oli 45,8 prosenttia.

Mittauksen virhemarginaali on kaksi prosenttiyksikköä suuntaansa suurimpien puolueiden kohdalla.

Kansanedustajan mukaan nyt olisi hyvä mahdollisuus korjata tehdyt virheet.
Uskottavuus voi saada julkisuudessa kolhuja, vaikka mitään väärää ei olisi tehtykään, Raine Tiessalo muistuttaa näkökulmassaan.
Jukka Kopran mukaan SDP on aiemmin ottanut rahoittajansa edustajan mukaan neuvottelemaan hallitusohjelmasta.
Mainos