Everstiluutnantti evp ja nykyinen tutkija Heikki Mansikka lensi hävittäjillä noin 20 vuotta. Sitä kautta hän on saanut olla mukana äärimmilleen viritetyissä joukkueissa, kuten neljän lentäjän muodostamassa hävittäjäparvessa ja myöhemmin hävittäjälentolaivueessa.
Mansikka tietää olevansa erittäin etuoikeuttu, koska hän sai kuulua näihin huippujoukkueisiin ensin nuorena tulokkaana ja lopulta hävittäjälentolaivueen komentajana.
Hän toteaa saaneensa kauhalla ja kirjassaan yrittää antaa edes lusikalla takaisin ja kertoa hävittäjälentäjän näkemyksen tiimin jäsenenä olemisesta.
Joukkueita on joka lähtöön
Haluttiin tai ei, niin joukkueita on kaikkialla ja niiden aikaansaannoksilla on kauaskantoisia vaikutuksia niin hyvässä kuin pahassa. Paraskin joukkue voi jäädä jälkeen tulostavoitteistaan, lipsua määräajoistaan ja tuottaa ylipäätään sutta ja sekundaa.
Joukkueen johtamisen ja koordinoinnin epäonnistumiset ovat olleet syynä suureen osaan lento-onnettomuuksista, teollisuuden katastrofeista ja lääketieteellisistä toimenpidevirheistä. Onnistumisistakin on valtavasti esimerkkejä, vaikka vuodelta 1970, jolloin Apollo 13 -avaruuslennon astronautit saatiin takaisin maahan huoltomoduulin vaurioitumisesta huolimatta.
Jos menestyvän joukkueen luomista verrataan leipomiseen, niin raaka-aineiden on tietenkin oltava mahdollisimman laadukkaita. Silti on harhaista kuvitella, että voittava joukkue voitaisiin muodostaa jotenkin mekaanisesti vain laittamalla työssään parhaat ihmiset yhteen.
Hyvä kysymys on, miten voittavassa joukkueessa pitäisi käyttäytyä? Mansikan mukaan hyvä joukkuepelaaja tietenkin ottaa joukkueesta ja omasta tekemisestään vastuuta ja toisaalta auttaa muita tiimin jäseniä. Tässä tosin voi käydä niin, että voi joutua hoitamaan niiden ihmisten töitä, jotka mielellään välttelevät niitä. Auttaa voi, muttei pidä joutua kenenkään kynnysmatoksi, huonoa käytöstä ei pidä sietää.
Rekrytointi
Tosielämässä on harvoin mahdollista rekrytoida täydellistä persoonallisuuksien yhdistelmää. Jo tilastollisestikin on melko mahdotonta löytää jokaiseen työpaikkaan ihmisiä, jotka paitsi osaavat hommansa myös ovat sopivia kulloiseenkin joukkueeseen.
Rekrytoinnissa arvioidaan yleensä hakijan työpersoonaa, motivaatiota ja substanssiosaamista. Puutteellisen substanssiosaamisen ja motivaation puutteen yhdistelmän pitäisi olla jokaiselle rekrytoijalle selvä hälytysmerkki.
Kova motivaatio yhdistettynä puutteelliseen osaamiseen on sen sijaan ratkaistavissa koulutuksella ja voi johtaa hyvinkin loistokkaaseen tuottavuuteen. Rautainen osaaminen yhdistettynä huonoon motivaatioon taas on myrkkyä joukkueen ilmapiirille. Periaatteessa motivaatioon voi puhaltaa liekkiä, mutta Mansikka ei odottaisi liekin roihahtamista kovin pitkään.
Nykypäivän ankarassa rekrytointikilpailussa substanssiosaaminen näyttelee työnhaussa kuitenkin ylikorostettua roolia. Mansikan mielestä joukkuepelitaidot ovat silti tärkeämpiä kuin jokin erityisosaaminen. Eräs yhdysvaltalaisen suuryrityksen toimitusjohtaja on todennut: “Jos joku tarjoaa sinulle loistavaa työtä, sano aina, että olet siinä hyvä, vaikka et olisikaan. Sitten kun olet saanut työn, voit opetella tekemään sen hyvin”.
Tätä on johtaminen
Kaikissa joukkueissa ja ryhmissä on aina joku yksilö, joka pyrkii johtamaan muita. Jo päiväkodin pihalla on yleensä tyyppi, joka päättää mitä leikitään ja siten muille osoitetaan heidän paikkansa sosiaalisessa arvoasteikossa.
Sama sosiaalinen nokkimisjärjestys jatkuu koulussa ja myöhemmin työelämässä. Puolustusvoimissa asia on helppo, koska johtajan paikan näkee suoraan arvomerkeistä.
Johtaminen ei ole mitään muuta kuin sellaisten edellytysten luomista, että joukkue voi menestyä. Johtajan tärkein tehtävä on varmistaa, että yhteinen tilannetietoisuus saavutetaan. On sitten tyylikysymys, kuinka johtajakeskeistä tehtävään valmistautuminen ja suunnittelu on. Joidenkin näkemysten mukaan johtaja istuu norsunluutornissaan ja laskeutuu sieltä aika ajoin kertomaan, missä mennään.
Mansikka kiittelee sitä, että toimiessaan johtajana, hän on saanut olla lähes poikkeuksetta itseään älykkäämpien ihmisten ympäröimänä. Jos näin ei valmiiksi ollut, hän yritti luoda asetelmasta sellaisen.
Osa johtajista tietysti pelkää ajatusta siitä, että he eivät olisikaan joukkueen fiksuimpia. Pelko on aiheellinen, sillä näin ajattelevat sitä tuskin ovat eivätkä todennäköisesti tule koskaan olemaankaan. Hyvässä joukkueessa pelaajat ovat älykkäitä ja johtajan tehtävänä on lähinnä ulosmitata joukkueen koko älyllinen kapasiteetti.
Asevoimissa on sanonta: “Lead, follow or step aside”. Sanonnassa on viisautta, sillä todellista johtajuutta osoittaa kyky havaita, milloin on aika astua sivuun. Tämä ominaisuus tosin puuttuu usealta vastuuhenkilöltä. Monet ovat varmasti huomanneet, että osa johtajista on niin huonoja, että heidän ei pitäisi olla missään tekemisissä joukkueen kanssa. Osaa johtajista ei ehkä edes kiinnosta, ovatko he hyviä vai huonoja.
Heikki Mansikka: Voittava joukkue – Hornet-lentäjän opit tiimityöhön. 302 sivua. WSOY.
