Tutkijatohtori, YTT Tiina Sihto ja yliopistolehtori, YTT Paula Vasara ovat toimittaneet teoksen, missä tarkastellaan hoivasuhteiden ongelmia sekä palvelujärjestelmän rakenteellisia vinoumia. Käsitteenä hoiva on ollut aina monitulkintainen ja epäselvä, joten ei ole ihme, että termiä on myös kritisoitu paljon.
Suomi on nykyisin kaikkein ikääntynein Pohjoismaa ja 65 vuotta täyttäneestä väestöstä alle puolet arvioi terveydentilansa hyväksi tai erittäin hyväksi. Norjassa ja Ruotsissa osuus oli lähempänä kahta kolmasosaa ja Tanskassakin reilusti yli puolet.
Vanhuspalveluihin käytetään Suomessa vähemmän julkista rahaa kuin muissa Pohjoismaissa. Tilastojen mukaan Suomen ero Ruotsiin ja Norjaan on selvä ja edelleen kasvamassa. Kyse on siis hoivaköyhyydestä eli siitä, ettei ihminen saa jokapäiväisessä elämässään riittävää apua toimintakyvyn heikkenemisestä, vammasta tai sairaudesta johtuviin avuntarpeisiinsa.
Suomessa on tapahtunut suuria sosiaalisia ja demografisia muutoksia 1990-luvulta lähtien, väestö on ikääntynyt, yksin asuminen on yleistynyt, ja kasvukeskuksiin on suuntautunut voimakas muuttoliike. Palvelujärjestelmän merkittävimpiä muutoksia ovat olleet kotona asumisen korostaminen ja laitoshoidon purkaminen.
Palvelujen saamisen kriteerit ovat tiukentuneet merkittävästi, ja apua annetaan vain tarkasti määriteltyihin toimiin. Vanhuspalvelujen kattavuus on selkeästi heikentynyt 2000-luvulla. Yleisellä tasolla voidaan todeta, että Suomessa ympärivuorokautiseen hoitoon pääsee vasta silloin, kun kotona asuminen käy mahdottomaksi, ja kun ikääntyneen ihmisen avun tarpeet ylittävät jatkuvasti kotihoidosta saadun hoidon sekä omaisten jaksamisen ja pystymisen rajat.
Vuoden 2023 alussa voimaan astuneen sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksessa myös vanhuspalvelut siirtyivät muiden sosiaali- ja terveyspalvelujen tapaan kuntien vastuulta hyvinvointialueille. Kuntien välinen vaihtelu poistui, mutta vasta aika näyttää, miten palvelujen saatavuus ja laatu vaihtelevat hyvinvointialueiden välillä.
Mikäli palvelujen tuottaminen mahdollisimman kustannustehokkaasti nousee keskiöön, on mahdollista, että tuloksena ovat aikaisempaa heikompitasoiset palvelut, joiden piiriin on vaikea päästä.
Tulevaisuudessa vanhuspalveluja tuotetaan yhä suuremmalle määrälle erittäin iäkkäitä ja muistisairautta sairastavia ihmisiä. Tällä hetkellä suomalaisista lähes 200 000 sairastaa jonkinasteista muistisairautta. Muistisairaudet ovat ikääntyneiden yleisin toimintakykyä heikentävät tekijät.
Väkivalta
Lähisuhdeväkivalta on globaali sosiaalinen ongelma. Euroopan unionin perusoikeusviraston tekemän tutkimuksen mukaan joka kolmas nainen Suomessa on kokenut väkivaltaa lähisuhteissaan. Oma kokonaisuutensa on vammaisten naisten hoivasuhteissa tapahtuva lähisuhdeväkivalta.
Fyysinen tai henkinen vamma ei todellakaan suojaa hoivaa tarvitsevaa naista lähisuhdeväkivallan kohteeksi joutumiselta. Useissa tapauksissa väkivaltaa käyttävä puoliso oli samalla työstään palkkaa saava henkilökohtainen avustaja.
Väkivalta voi tarkoittaa epätarkoituksenmukaista ja liiallista lääkitsemistä uhrin toimintakyvyn kontrolloimiseksi. On myös tapauksia, joissa kumppani oli heittänyt liikuntarajoitteisen naisen portaisiin ja kieltäytynyt auttamasta. Älyllisen kehitysvamman vuoksi luku- ja kirjoitustaidottomien naisten kumppanit olivat painostaneet naisia ottamaan lainoja omiin nimiinsä, mistä aiheutui naisille taloudellisia vaikeuksia.
Loppuvaihe
Hautaamiseen liittyviä palveluita ja prosesseja ei ole perinteisesti mielletty hoivaksi, vaikka ne monella tapaa täyttävät hoivan kriteerit.
Suomessa kuoli vuonna 2022 keskimäärin 172 ihmistä päivässä. Hyvin harva valmistautuu etukäteen omaisen kuoleman jälkeiseen asioiden järjestelyyn. Monet omaisista ovat ensimmäistä kertaa elämässään tekemisissä kuoleman ja hautajaisten järjestämisen kanssa. Kaikilla ei ole käsitystä siitä, mitä ruumiille tehdään kuoleman jälkeen, mitä asioita pitää hoitaa ja mihin ottaa yhteyttä.
Epävarmuus tehtävistä asioista ja virallisista toimenpiteistä voivat tehdä hautaamisen järjestelemisestä hyvin kuormittavan ajanjakson.
Aiemmin, vielä 1900-luvun alussa Suomessa vainajan hoitoon liittyvät toimenpiteet olivat tuttuja, vainajaa säilytettiin usein kotona ja esimerkiksi ruumiin peseminen oli omaisten tehtävä. Nykyisin hautaustoimistot toimivat yleensä kaiken vainajaan liittyvän järjestelyn keskuksena aina muistotilaisuuden tarjoilujen järjestämisestä vainajan talousasioiden ja perinnönjaon järjestelyyn asti. Monet omaiset kokevat tällaisen palvelun helpottavana.
On myös mielipiteitä, joiden mukaan hautaustoimistot rahastavat omaisten tietämättömyydellä ja luottavat siihen, ettei sureva omainen ala kilpailuttaa hautaamista tai kyseenalaista siihen liittyviä kuluja. Yhden kokemuksen mukaan hautaustoimisto myi omaisille jatkuvasti palveluita, joita he eivät olleet halunneet, mikä lisäsi koko prosessin rasittavuutta.
Tiina Sihto & Paula Vasara (toimittaneet): Hoivan pimeä puoli. 366 sivua. Gaudeamus Oy.
