Heineken myi Venäjän-toimintonsa yhdellä eurolla

Panimoyhtiölle koituu 300 miljoonan euron tappiot.
Heinekenin olutpulloja. AFP / LEHTIKUVA / JUSTIN SULLIVAN
Heinekenin olutpulloja. AFP / LEHTIKUVA / JUSTIN SULLIVAN

Panimoyhtiö Heineken on myynyt Venäjän liiketoimintansa yhden euron hintaan. Asiasta kertoo muun muassa yhdysvaltalainen Wall Street Journal.

Toiminnot myytiin venäläiselle Arnest Groupille, joka osti kaikki yrityksen Venäjän-toiminnot. Kauppaan lukeutuu seitsemän panimoa ja 1 800 työntekijää.

Kaupat tehtiin sen jälkeen, kun Venäjän viranomaiset olivat takavarikoineet kaikki kilpailevan Carlsberg-yhtiön paikalliset varat Venäjällä.

Panimoyhtiön mukaan Venäjän-toiminnoista luopuminen tuotti sille 300 miljoonan euron tappiot. Yritys kuitenkin arvioi, ettei kaupalla ole vaikutuksia sen ohjeistukseen tälle vuodelle.

Heineken ilmoitti maaliskuussa 2022 poistuvansa Venäjältä maan hyökättyä Ukrainaan. Yritys sai osakseen runsaasti arvostelua, sillä tosiasiassa se jatkoi toimintaansa maassa.

Lähteet vahvistavat Venäjän painostuksen kasvaneen huolestuttavasti Euroopassa.
Keski-Aasian maille Kiina on ollut jo pitkään kauppa- ja investointikumppani, mutta nykyisin se valtaa nopeasti myös alueen puolustusmarkkinoita.
Lähteiden mukaan Berliini voi ryhtyä järeisiin vastatoimiin.
Mainos