Euroopan unionin ulkoministerit keskustelivat maanantaina Luxemburgissa Ukrainan aseavun lisäämisestä. Ministerit sopivat 15 000 ukrainalaissotilaan kouluttamisesta tulevan kahden vuoden aikana.
Suomea kokouksessa edustanut ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) kertoi, että Suomi tukee esitystä sotilaallisen avustusoperaation perustamista Ukrainan asevoimien kouluttamiseksi.
– Koulutusmission on määrä alkaa ensi kuussa ja koulutukset pidetään todennäköisesti Puolassa ja Saksassa, hän sanoi tiedotustilaisuudessa.
Haavisto ei kuitenkaan osannut sanoa, mitä sotilaallisen operaation perustaminen Suomen kannalta tarkoittaisi.
– Tuodaan kotimaahan tämä pallo ja katsotaan, miten voimme osallistua. Millä laajuudella, monenko hengen voimin ja millä materiaalilla, niin se täytyy vielä tarkastaa.
Ulkoministerit sopivat kokouksessaan myös uudesta 500 miljoonan euron avustuserästä Ukrainalle. Kyseinen kuudes avustuserä nostaa nyt EU:n kokonaisrahoitusosuuden Euroopan rauhanrahasto EPF:stä Ukrainalle 3,1 miljardiin euroon.
Kyseisestä rahastosta korvataan myös Suomen antama sotilaallinen apu Ukrainalle. Haaviston mukaan Suomen yhdeksäs avustuspaketti on parhaillaan matkalla Ukrainaan.
Haavisto kertoi. että kokoukseen pommisuojasta videoyhteydellä osallistunut Ukrainan ulkoministeri Dmytro Kuleba painotti talvivarusteiden tarvetta.
– Uskon, että Suomi kuuntelee tätä herkällä korvalla, ulkoministeri sanoi.
Haavisto kertoi myös puhuneensa yhdeksännen pakotepaketin valmistelun tärkeydestä EU:n tasolla siviileihin ja siviili-infrastruktuuriin kohdistuvien ohjus- ja lennokki-iskujen vuoksi.
– Pakotepaketti nousi useammassa puheenvuorossa esille. Todettiin, että näissä saattaa olla toimia, jotka täyttävät sotarikosten kriteerit. Siksi on tärkeää reagoida näihin yhdessä, Haavisto totesi.
– Paitsi että aiempien pakotteiden valvonta tehostuu, tullaan valmistelemaan yhdeksättä pakotepakettia, hän jatkoi.