Harvardin ekonomistit ehdottavat tehokkaampia pakotteita

Venezuelan ex-ministerin johtama ryhmä vaatii parempaa koordinaatiota EU:n ja USA:n välille.
Kontteja ja rekka Vuosaaren satamassa. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO
Kontteja ja rekka Vuosaaren satamassa. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Ryhmä arvostetun Harvardin yliopiston taloustieteilijöitä sanoo amerikkalaislehti Wall Street Journalin mukaan, että länsimaiden nykyiset Venäjä-pakotteet voisivat olla tehokkaampiakin.

Professori Ricardo Hausmannin johtama ryhmä kiinnitti huomiota eritoten siihen, että monet Venäjälle vietävät tuotteet ovat joko EU:n tai Yhdysvaltojen pakotteiden alaisia. Eivät siis molempien.

– Tämänhetkiset pakotteet ovat tehottomia koordinoinnin puutteen vuoksi, hän toteaa.

Hausmann toimi 1990-luvulla ministerinä Venezuelassa. Hän on pitkään vaatinut pakotteita maan nykyhallintoa vastaan.

Ryhmän tekemän tutkimuksen mukaan pakotteita on kohdistettu yli 5 000 tuotteeseen, joita viedään Venäjälle. Ainoastaan 43 prosenttia näistä tuotteista on sekä EU:n että Yhdysvaltojen pakotelistoilla.

Taloustieteilijöiden mukaan pakotteita tulisi paitsi koordinoida paremmin, niiden pitäisi myös keskittyä enemmän sellaisten osien rajoittamiseen, joita käytetään Venäjällä valmistettaviin tuotteisiin.

– EU:n ja Yhdysvaltojen asettamat vientirajoitukset kohdistuvat voimakkaasti tuotantohyödykkeisiin. Tämä saattaa rajoittaa pakotteiden lyhyen aikavälin vaikutusta, koska Venäjä voi elää jo olemassa olevista varastoista, Hausmann kertoo.

Alueet sijaitsevat Pohjoismaiden ja Baltian maiden rajojen läheisyydessä.
Perulaiset eivät omaisten mukaan olleet tietoisia vaarasta joutua rintamalle .
Mark Galeottin mukaan Vladimir Putin voi neuvottelujen sijasta valita vaarallisen eskalaation.
Mainos