Eläkettä saavia on Suomessa noin 1,6 miljoonaa. Heistä 94 prosenttia eli noin 1,5 miljoonaa saa työeläkettä. Työeläkkeen saajista 55 prosenttia on naisia. Eläkkeellä oloaika vaihtelee.
Työeläkkeitä maksettiin vuonna 2024 yhteensä 36,4 miljardia euroa. Jos mukaan lasketaan myös Kelan maksamat kansaneläkkeet ja takuueläkkeet sekä niihin rinnastettavat etuudet, niin summa kasvaa yhteensä 40,2 miljardiin. Kyse ei ole pikkuhiluista.
Suomessa moni uskoo eläkeläisen itse maksaneen eläkkeensä.
Näin ei ole.
Tämä harhaluulo on yleinen, ja faktoille liki vastustuskykyinen. Harva muuttaa käsitystään kuultuaan totuuden.
Jokainen voi testata virheellisen käsityksen esiintyvyyttä väestössä, kysymällä asiaa tuttaviltaan. Teemalla on huomattava ns. lämpökerroin eli se on omiaan aiheuttamaan pidäkkeettömän kiihtynyttä ajatustenvaihtoa. Harvasta yhteiskunnallisesti olennaisesta asiasta on vallalla yhtä väkevä faktaresistenssi eli todenvieronta kuin eläkkeiden panos-tuotos -suhteesta.
Mysteeri on, miten harhaluulo on syntynyt, ja miksi se elää.
Tullaan olettaneeksi, joskaan ei välttämättä varsinaisesti ajatelleeksi, että eläkeläisen kuukausittain vastaanottamansa eläke on sitä samaa rahaa, jonka hän töissä ollessaan maksoi eläkemaksuina. Ikään kuin kunkin työntekijän maksama eläkemaksu varastoitaisiin hänen henkilökohtaiselle tililleen eläkejärjestelmässä. Ajatuskummajaisen mukaan työntekijän eläke on vain työaikana kumuloituneiden maksujen keko, jota kuukausittain sitten vähennetään henkilön eläkkeen verran koko henkilön eläkkeellä olon ajan.
Näin suoraan asiaa ei yleensä sanota, mutta se ilmenee esimerkiksi hokemassa: ”Mehän on itse maksettu ne eläkkeet.”
Näin ei suinkaan ole.
Oikeastaan vain henkilö, joka kuolee hyvin pian eläköidyttyään, on laskennallisesti maksanut eläkkeensä.
Jotta saataisiin selville, miten maksetut työeläkemaksut ja saadut eläkkeet suhtautuvat toisiinsa, pitäisi olla käytettävissä kunkin eläkkeensaajan työeläkemaksujen kumulatiivinen summa sekä hänen saamiensa eläkkeiden kumulatiivinen summa.
Häkellyttävästi tätä [yksilökohtaista] dataa ei ole saatavilla, vaikka data on olemassa. Aineistoa ei ole koottu, vaikka se on olemassa, hajallaan muun muassa eläkevakuuttajien ja Eläketurvakeskuksen (ETK) tietokannoissa. Eläkevakuuttajat tietävät panokset eli maksetut eläkemaksut ja ETK:n tuotokset eli maksetut eläkkeet.
Eläkkeitä koskevan mielekkään yhteiskunnallisen keskustelun tarpeisiin pitäisi olla helposti saatavilla yksinkertainen panos-tuotos -malli, joka kartoittaa sen, miten paljon kukin elinaikanansa eläkemaksuja maksaa ja miten paljon kukin eläkettä nauttii. Äärimmilleen yksinkertaistettuna mallissa on kaksi osaa: työeläkemaksut ja maksetut eläkkeet. Väliin jäävä laatikko, joka muuttaa panokset tuotoksiksi, jää tämän tarkastelun ulkopuolelle.
Jos yrittää kartoittaa tällaisen mallin olennaisuuksia alan asiantuntijoiden kanssa, he tyypillisesti siirtävät keskustelun koskemaan laatikkoa eli sitä, mitä työeläkemaksuille tapahtuu sen jälkeen, kun ne on laatikkoon tuotu. Tavalliselle kansalaiselle laatikon sisäinen elämä ei ole järin kiintoisaa.
Mitä työeläkemaksuille sitten tapahtuu sen jälkeen, kun ne on syötetty eläkejärjestelmään ja ennen kuin ne maksetaan järjestelmästä ulos eläkkeinä?
Suomessa työeläkemaksut eivät mene suoraan tilille odottamaan omaa eläkettä, mutta eivät myöskään katoa mustaan aukkoon.
Eläkeyhtiöille kerätyt maksut muodostavat kaksi päävirta. Osa maksetaan nykyisiin eläkkeisiin ja osa rahastoidaan eli säästetään ja sijoitetaan tulevia eläkkeitä varten.
Työssäkäyvät rahoittavat nykyisiä eläkeläisiä.
Ne rahat, joita ei heti käytetä eläkkeisiin, sijoitetaan osakkeisiin, korkoinstrumentteihin, kiinteistöihin, rahastoihin ja niin edelleen.
Sijoittajina toimivat työeläkeyhtiöt sekä eläkesäätiöt ja -kassat. Tavoitteena on kasvattaa varoja, tasata riskejä sekä helpottaa tulevien sukupolvien maksutaakkaa Sijoitustuotot ovat olennainen osa koko järjestelmän rahoitusta.
Työeläkevakuuttajia ja työeläkevakuutuksen tarjoajia Suomessa on, laskentatavan mukaan, neljä tai noin parikymmentä. Tärkeimmät ovat Elo, Ilmarinen, Varma ja Veritas.
Nykyiset eläkeläiset saavat eri selvitysten mukaan 3–5,2 euroa eläkettä kutakin maksamaansa euroa kohden, riippuen syntymävuodesta.
Järjestelmän palautus on moninkertainen. Jo tämä osoittaa, että eläkkeet eivät ole suoraan henkilökohtaiselta tililtä nostettuja.
Käytännössä melkein kukaan eläkkeensaajista ei ole maksanut itse koko eläkettään: osa maksuista menee muiden eläkkeisiin, osa kerätään rahastoihin ja sijoituksiin.
Useimpien omat maksut eivät kata eläkettä nykyarvolla laskien.
Vanhempien ikäluokkien kohdalla jokaista maksettua euroa kohden saatava eläkekertymä on moninkertainen.
Esimerkiksi vuonna 1940 syntynyt nainen voi saada saa jopa seitsemän euroa eläkettä per maksamaansa euron työeläkemaksua.
Järjestelmän rakenne on uudelleenjakava. Eläkkeen suuruus ei vaihtele pelkästään oman panoksen mukaan. Nykyiset eläkkeet rahoitetaan osin nykyisten työntekijöiden maksuilla. Monella eläkkeensaajalla hyöty ei siten ole sijoitetun pääoman tuotto.
Yhden eläkeläisen nettovoiton tai nettotappion mittaaminen ei ole mahdollista ilman laajaa dataa ja kunnollista laskentamallia.
Tarvittavat datat pitäisi koota ja toimivat laskentamallit laatia.
Ellei tätä mallinnusta saada kuntoon on jokseenkin toivotonta uskoa eläkkeistä voitavan käydä asiallista keskustelua, joka ei heti käynnistä hallitsemattomia, väärinkäsityksiin perustuvia tunnekuohuja.