Aina kun Vladimir Putin on ollut poliittisissa vaikeuksissa kotimaassaan, hän on aloittanut uuden sodan, sanoo Kremlin äänekkäänä kriitikkona tunnettu amerikkalaissyntyinen brittiliikemies Bill Browder.
Aiemmin tämä on toiminut, mutta nyt Ukraina on saanut Putinin pelkäämään, ja pelätessään Venäjän diktaattori saattaa muuttua entistäkin vaarallisemmaksi, Browder varoittaa The Independent -lehdessä.
Venäjällä tehtyjen mielipidemittausten mukaan Putinin kannatus on laskenut alimmalle tasolleen sitten hyökkäyssodan aloittamisen. Lasku on ollut jopa Kremlin kontrolloiman VTsIOM-tutkimuslaitoksen kyselyissä niin jyrkkä, että se on joutunut muuttamaan niiden menetelmää.
– En luottaisi kovin paljon tavallisten venäläisten rehellisyyteen poliisivaltion mielipidetutkimuksissa, mutta kaava kertoo tarinan, jota ei voi sivuuttaa. Vuonna 1999, kun Putinista tuli pääministeri, kukaan ei ollut kuullut hänestä ja hänen kannatuksensa oli lähes nollassa. Kun oli tapahtunut sarja asuintaloihin kohdistuneita pommi-iskuja, joista hän syytti sopivasti tšetšeenejä, hän aloitti täysimittaisen sodan Tšetšeniassa, ja hänen kannatuksensa nousi yli 50 prosenttiin. Hänet valittiin presidentiksi, Browder sanoo.
Kun Putinin suosio vajosi vuonna 2008, hän hyökkäsi Georgiaan, ja kannatus kohosi. Kun venäläiset alkoivat vuonna 2014 jälleen kyllästyä diktaattoriinsa, hän miehitti Krimin ja marssitti joukkonsa Itä-Ukrainaan. Helmikuussa 2022 covid-pandemian aiheuttama poliittinen krapula sai hänet käynnistämään täysimittaisen hyökkäyssodan.
– Ei ole epäilystäkään siitä, että Putin käyttää sotaa välineenä. Se estää hänen omaa kansaansa kiinnittämästä liian paljon huomiota hänen epäonnistumisiinsa. Jotta temppu toimisi, se on aina pitänyt noudattaa yhtä sääntöä: sodan on oltava kaukana. Se ei saa koskaan koskettaa tavallista venäläistä. Hänen kolme ensimmäistä sotaansa läpäisivät tämän testin helposti. Putinin neljänteen sotaan liittyi paljon suurempi riski, minkä hän tiedosti ja teki siksi poikkeuksellisia ponnisteluja pitääkseen sen etäällä, Browder sanoo.
Kyse ei Putinin mukaan edes ole sodasta, vaan ”sotilaallisesta erikoisoperaatiosta”. Jokainen venäläinen, joka kutsuu sitä sodaksi, saattaa joutua jopa kahdeksaksi vuodeksi vankilaan. Rintamalle ei värvätä miehiä Putinin tärkeiltä tukialueilta, vaan Venäjän köyhimmistä osista, vankiloista sekä Pohjois-Koreasta ja Afrikasta. Tarkoitus on ollut Browderin mukaan aina sama: sen varmistaminen, ettei sota kirpaise tavallista venäläistä.
Tämä on ollut hänen mukaansa Putinille erityisen tärkeää, koska venäläiset ovat yksi maailman itsekkäimmistä kansoista.
– Vuosikymmenten ajan kommunismin alla ja sen jälkeenkin on rankaistu jokaista, joka on yhteiskunnallisesti valveutunut, joka välittää yhteisestä hyvästä ja joka ajattelee muuta kuin omaa napaansa. Neuvostoaikana heidät lähetettiin vankileirille. Putinin aikana heitä vangitaan ja hyljeksitään, Browder toteaa.
Kun hyökkäyssota Ukrainaa vastaan jatkuu jo viidettä vuotta, viimeisetkin muurit, joilla Putin on pyrkinyt erottamaan sen kansastaan, ovat Browderin mukaan murtumassa, ja Venäjän diktaattorin ahdinko syvenee päivä päivältä.
– Putin lymyilee suuren osan ajastaan bunkkerissa peläten, että ukrainalainen drooni surmaa hänet, hän sanoo.
Myös venäläisten pääsyä internetiin rajoitetaan yhä enemmän, koska Putin pelkää kansan valmistelevan kapinaa.
– Tässä on hänen ongelmansa: kaikki nämä toimet tuovat sodan lähemmäksi kotia. Yhteiskunnassa, jonka hän on rakentanut ja jossa kukaan ei ajattele muuta kuin omaa etuaan, se, että nämä edut joutuvat uhatuiksi, vaikuttaa heti kaikkiin, Browder sanoo.
– En aio ennustaa Putinin kaatuvan kapinan seurauksena. Se olisi ennenaikaista. Ennenaikaista ei kuitenkaan ole sanoa, että hän on aidosti peloissaan ja että hän on menettänyt otteen 25 vuoden ajan sepittämästään narratiivista, Browder toteaa.
– Kun Putin on ajettu nurkkaan, paineen on kohdistuttava Venäjään, ei Kiovaan. Meidän tehtävämme on auttaa Ukrainaa tekemään hänestä vielä pelokkaampi, eristetympi ja ahdistuneempi – ei ojentaa hänelle pelastusköyttä juuri silloin, kun hänen vanhin temppunsa lopulta epäonnistuu.
Bill Browder oli Hermitage Capital -yhtiöineen yksi merkittävimmistä läntisistä sijoittajista Venäjällä, kunnes hänen korruptionvastaiset paljastuksensa johtivat jyrkkään välirikkoon Kremlin kanssa ja karkotukseen maasta vuonna 2005.