Israelin asevoimat (IDF) on jatkanut viime viikkoina sotilasoperaatiotaan ja edennyt Gazan kaistaleen eteläosiin.
Osa upseereista uskoo terroristijärjestö Hamasin olevan murenemassa sotilaallisen paineen alla. Sotilaslähteet arvioivat Times of Israel -lehdelle, ettei Hamas ole kuitenkaan romahtamassa täysin lähitulevaisuudessa.
Tulitauon kaatumista seuranneina viikkoina IDF:n 36. divisioona on ottanut haltuunsa niin sanotun Moragin väylän, joka on kapea kulkuväylä Rafahin ja Khan Yunisin kaupunkien välillä. Hamasin Rafahin prikaati on tämän seurauksena käytännössä eristetty Gazan muista osista.
Israelin asevoimien toinen divisioona on operoinut Rafahin sisällä ja etsinyt kymmeniä siellä edelleen toimivia Hamasin taistelijoita.
– Tehtävänä oli ottaa haltuun koko Rafah ja tuhota kaikki terroristit täällä. Sekä ottaa haltuun Rafahin prikaatin toiminta-alue, prikaatikenraali Barak Hiram sanoi tiedotustilaisuudessa.
Rafahiin sijoitetut taistelijat eivät pääse aiempaan tapaan siirtymään muualle, sillä 36. divisioonan sotilaat estävät pääsyn Moragin väylää pitkin. Laajempien taisteluiden sijaan Israelin sotilaat ovat saaneet vastaansa tarkka-ampujien tulta ja hajanaisia iskuja kevytsingoilla. Räjähdeansat ovat jatkuva uhkakuva.
Osa Israelin upseereista on varoittanut, ettei Hamasia voi tuhota kokonaan sotilaallisin keinoin. Järjestön tappio edellyttäisi paikallisen palestiinalaisväestön nousemista sitä vastaan. Tästä on ollut merkkejä, sillä Gazassa on järjestetty mielenosoituksia Hamasin valtaa vastaan. Alueen asukkaiden väitetään myös teloittaneen Hamasin jäseniä.
– Tehtävän tavoitteena on lisätä painetta Hamasille panttivankien vapauttamiseksi. He yrittävät viivyttää kaikin keinoin. Hamas edelleen uskoo, että aika on heidän puolellaan, Barak Hiram totesi.
⭕A summary of the resumed precise operations in Gaza (starting from March 18, 2025):
🎯Approx. 1,200 terrorist targets—including terrorist tunnel routes—have been struck from the air by 350 fighter jets and aircraft of the IAF.
❌100+ targeted eliminations have been carried… pic.twitter.com/iFYyoou8Xr
— Israel Defense Forces (@IDF) April 16, 2025