Hallituspuolueiden edustajat haluaisivat nostaa alv:n alarajaa

Arvonlisäverovelvollisuuden uusi alaraja on parhaillaan eduskunnan verojaoston käsittelyssä.
Valtiovarainvaliokunnan kokoushuone eduskunnassa. LEHTIKUVA/VESA MOILANEN
Valtiovarainvaliokunnan kokoushuone eduskunnassa. LEHTIKUVA/VESA MOILANEN

Alarajan muutos perustuu EU-direktiivin toimeenpanoon. Nykyinen liukuva huojennusmalli poistuu.

Valtiovarainvaliokunnan verojaoston hallituspuolueiden edustajat Ville Valkonen (kok.), Ville Vähämäki (ps.), Otto Andersson (r.), Peter Östman (kd.), Sami Savio (ps.) ja Janne Heikkinen (kok.) ehdottavat valtiovarainvaliokunnalle, että uusi alv-alaraja olisi 20 000 euroa hallituksen esityksen 15 000 euron sijaan.

– Pienyrittäjyys on elintärkeää Suomelle. Yrittämisen aloittamisen helppoudesta on pidettävä huolta, korostaa verojaoston puheenjohtaja Valkonen.

Vähämäen mielestä korkeampi alaraja kannustaa uusia yrittäjiä ja helpottaa alkuvaiheen toimintaa.

Alarajatarkastelua kehystää heikko julkisen talouden tilanne. Mitä korkeampi alaraja on, sen enemmän valtiolta jää verotuloja saamatta.

– Arvonlisäveron alarajan taso on kriittinen tekijä erityisesti pienyrityksille. Koko 2000-luvulla uudet työpaikat Suomessa ovat syntyneet pieniin ja keskisuuriin yrityksiin, Östman toteaa.

LUE MYÖS:
Finanssialan mukaan ALV-kannan noston aikataulu on liian tiukka (VU 7.6.2024)

Suomalaisten enemmistö kannattaa sen sijaan perintö- ja lahjaveron alentamista.
Digijätit tulevat takomaan voittoja Suomeen, joten niitä pitää myös verottaa, Mai Kivelä sanoo.
Ensimmäisinä veronpalautuksia saavat toiminimiyrittäjät, maataloudenharjoittajat ja heidän puolisonsa.
Mainos