Petteri Orpon (kok.) hallitus kokoontuu tänään maanantaina ylimääräiseen yleisistuntoon Garden Helsinki -hankkeeseen liittyvän kiistan vuoksi.
Hallituksen on määrä antaa tiistaina eduskunnalle tiedoksi anto areenahankkeelle myönnetystä valtiontuesta. Hallitus päätti kevään 2025 puoliväliriihessä myöntää hankkeelle 35 miljoonan euron ehdollisen rahoituksen.
Tuen myöntäminen ja asian käsittely on herättänyt viime viikkoina runsaasti keskustelua. Orpo on aiemmin julkisuudessa painottanut, että kyseessä on ehdollinen tuki, josta ei makseta euroakaan ennen rakennushankkeen aloittamista.
Viime viikolla kerrottiin, että eduskunta kutsutaan tapauksen johdosta koolle kesken istuntotauon. Ylimääräinen eduskunnan istunto pidetään tiistaina 21. heinäkuuta kello 12 alkaen.