Valtakunnassa on käynnissä perin omituinen poliittinen kädenvääntö siitä, voiko istuva hallitus vaikuttaa seuraavan hallituksen poliittisiin linjauksiin.
Istuva hallitus ei voi olla vaikuttamatta seuraavan hallituksen politiikkaan, vaikka haluaisikin.
Mikään hallitus ei voi valita niitä olosuhteita, joissa sen on hallittava.
Hallituksella on käytössään kolme työkalua, joilla se vaikuttaa todellisuuteen: byrokratia, laki ja budjetti.
Hallitus voi asettaa virkamiehiä tehtäviinsä ja esittää parlamentille lakeja säädettäväksi sekä asettaa määrärahoja käytettäväksi.
Eivät virkamiehet katoa mihinkään hallituksen lopettaessa toimikautensa. Lait ovat voimassa vielä seuraavankin hallituksen aikana. Valtion tulo- ja menoarviossa on paljon aiemmilta hallituksilta perittyjä ominaisuuksia.
Kulloisenkin hallituksen optiot ovat aiemmin tehtyjen valintojen rajaamia.
Sillä ei ole merkitystä, olivatko aiemmat valinnat järkeviä vai eivät. Ne ovat tosiseikasto, joka vaikuttaa kulloisenkin hallituksen mahdollisuuksiin.
Kaikki hallituksen päätökset ovat polkuriippuvia: mitä hallitus päättää (tai on päättämättä) tänään, vaikuttaa tulevien hallitusten valintamahdollisuuksiin, tavoiteltiinpa sitä nimenomaisesti tai ei.
Kaikki päätökset siis avaavat ja rajaavat mahdollisuuksia.
Jos hallitus törttöilee pahasti, seuraava hallitus joutuu siivoamaan edeltäjänsä jälkiä.
Jos hallitus onnistuu luomaan kukoistavan maan, seuraava hallitus voi nauttia edeltäjänsä mahdollistamista kukoistuksen hedelmistä, jos asia ilmaistaan runollisesti.
Millään hallituksella ei ole etuoikeutta aloittaa ns. puhtaalta pöydältä.
Historian painolastia kertyy aina samoin kuin se tuo voimavaroja käytettäväksi.
Omia ongelmia seuraa siitä, että nykyhallitus ei voi tietää tulevaisuudesta juuri mitään kovin täsmällisesti.
Politiikkaa tehdään ajassa. Nykyhallitus joutuu tekemään ratkaisujaan hyvin puutteellisen informaation valossa.
Hallituksen käsitys tulevaisuudesta voi olla oikea tai väärä. Eri toimijoilla on toisistaan eriäviä käsityksiä siitä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Joidenkin käsitykset voivat olla toisten toimijoiden käsityksiä laatuisampia.
Tulevaisuus tuo tullessaan aina myös asioita, joita kukaan ei ole edes aavistanut.
Yhdysvaltain taannoisen puolustusministeri Donald Rumsfeldin sanoin: On tunnettuja tiedettyjä eli asioita, joista tiedämme tietävämme ne. Sitten on tiedettyjä tuntemattomia eli asioita, joista tiedämme, ettemme tiedä niitä.
Mutta on myös tuntemattomia tuntemattomia eli asioita, joista emme tiedä, että emme tiedä niitä. Ne voivat olla kohtalokkaita.
Se, että nyt keskustellaan tulevien hallitusten mahdollisuuksista vaikuttaa politiikan sisältöön sen sijaan, että keskusteltaisiin siitä, mitä nykyisen hallituksen olisi nykytiedon valossa järkevää tehdä, kuvastaa oikeastaan vain sitä surullista tosiasiaa, että poliittista rohkeutta tehdä vaikuttavia valintoja ei ole.
Istuvalla hallituksella ei myöskään ole perusteltua yhteistä näkemystä siitä, mitkä sopeutustoimet olisivat myönteisimmät kansantalouden – ja hallituspuolueiden tulevan vaalikannatuksen kannalta.
Maailmanhistoria opettaa, että missä kaikki ajattelevat samoin, juuri kukaan ei ajattele järin paljon.
Keskustellaan aivan väärästä asiasta, jos viisastellaan siitä, voiko nykyhallitus sitoa tulevien hallitusten käsiä vai ei.
Pitäisi keskustella pikemminkin siitä, mitkä ovat järkeviä sitoumuksia, joita olisi syytä aiheuttaa tuleville hallituksille.
Kirjoittaja Matti Wiberg on valtio-opin professori Turun yliopistossa.
