Pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallituksen alku on ollut poikkeuksellinen. Yleensä hallituksen ensimmäinen kuukausi on sen leppoisinta aikaa mediassa, kun ministerit esittelevät kesäpartojaan ja kukkamekkojaan.
Perussuomalaisten aiemmat kannanotot ovat ajaneet ministeristön tilanteeseen, jossa se edelleen käy hallitusneuvotteluja.
Hallituspuolueiden puheenjohtajat ovat puhuneet pelisäännöistä. Keskusteluissa on yritetty vahvistaa luottamusta.
Toinen merkki hankaluuksista on hallituksen päätös antaa eduskunnalle tiedonanto yhdenvertaisuudesta. Aihe ja ajankohta ovat harvinaisia.
Tiedonanto on eräänlainen uusinta. Eduskunta on jo kerran hyväksynyt hallituksen ohjelman.
Yleensä tiedonannolla haetaan eduskunnan tuki jollekin merkittävälle hankkeelle. Nyt tarkoituksena on suoristaa hallituksen rivit ja sitouttaa uskottavasti valtiovarainministeri Riikka Purra ja muut perussuomalaiset rasismin torjuntaan.
Tehtävä ei ainakaan helpottunut perjantaina, kun Iltalehti julkaisi nimimerkki ”riikan” kaikki verkkoblogi Scriptan kirjoitukset vuodelta 2008. Nimimerkki on yhdistetty Purraan.
Toinen tavoite on lopettaa ruotsalaisen kansanpuolueen jahkailu siitä, haluaako se olla hallituksessa vai ei. Hallituksen eduskuntaenemmistö on RKP:n varassa.
Tiedonannon käsittelyn päätteeksi eduskunta äänestää hallituksen luottamuksesta. Silloin perussuomalaisten ja RKP:n on pysyttävä rivissä.
Eduskunnan kesätauko on osasyy Purran rasististen kommenttien saaman julkisuuden määrään. Se ei kuitenkaan poista tosiasiaa, että hallituksen ilmapiiri on varautunut.
RKP:n lisäksi toinen kysymysmerkki on perussuomalaiset. Miten puolue kestää kyydissä, kun hallitus ryhtyy toteuttamaan ohjelmaansa?
Kokoomuskaan ei ole immuuni perussuomalaisten kannanotoille. Vaikka Orpolla on puolueessaan vankka tuki, vellonta on aiheuttanut vatsanpuruja puolueen liberaaleille.
Hallitus pysyy koossa myös siksi, että nykyisessä eduskunnassa vaihtoehdot ovat vähissä. Jos hallitus kuitenkin ajautuisi ylipääsemättömiin ongelmiin, katseet kohdistuisivat sosiaalidemokraatteihin ja puolueen syyskuun alussa valittavaan puheenjohtajaan.
SDP:n uusi johtaja, todennäköisesti Antti Lindtman, joutuisi vastaamaan kysymykseen, onko SDP edelleen valtionhoitajapuolue, ja olisiko SDP valmis neuvottelemaan kokoomuksen kanssa yhteishallituksesta?
Neuvottelut hallitusohjelmasta olisivat molemmille kiusallisia. Kokoomus joutuisi luopumaan Orpon hallituksen unelmatekstistä ja SDP omista vaatimuksistaan.
SDP:n ratkaisuun vaikuttaisi myös se, että sillä on mahdollisuus jatkaa oppositiossa ja tavoitella pääministerin paikkaa vaalien kautta.
Saman kysymyksen voisi esittää myös keskustalle. Haluaako keskusta hallitukseen, vai yrittääkö se kohentaa kannatustaan oppositiossa?
Jos enemmistöhallitukseen osallistuminen ei kiinnostaisi sosiaalidemokraatteja tai keskustaa, seuraava askel olisi vähemmistöhallituksen kokoaminen tai eduskunnan hajottaminen.
Ennenaikaiset eduskuntavaalit eivät ole juuri nyt yhdenkään puolueen tavoitteena. Niiden tulosta olisi vaikea ennustaa: säilyisikö kokoomus suurimpana, miten perussuomalaiset pärjäisivät, menestyisikö SDP:n uusi linja.
Hajotusvaalit olisivat kauhistus erityisesti keskustalle, vihreille ja vasemmistoliitolle. Jokaisen talous on pahasti kuralla hävittyjen eduskuntavaalien vuoksi.
Orpon hallituksen sisäinen kemia paranisi, jos se saisi otteen poliittisesta keskustelusta. Siihen on mahdollisuus eduskunnan kesätauon jälkeen syyskuussa.
Vastakkainasettelu ei pääty, mutta aiheet muuttuvat. Hallituksen ensimmäinen esitys valtion talousarvioksi sekä työelämään että sosiaaliturvaan suunnittelut uudistukset pitävät opposition asemissaan.
