Lohjan Aurlahdessa vietettiin perjantaina 3.7. Rantajameja, jotka keräsivät Aurlahden alueelle runsaasti yleisöä. Osa kuulijoista saapui paikalle veneellä ja Länsi-Uudenmaan poliisi olikin valvomassa paitsi jalkaisin myös veneestä.
– Teimme vesiliikennevalvonnan aikana tarkastuksia, joissa kävi ilmi, että veneilijöiden asiat oli pääosin hyvin hoidettu ja veneiden kuljettajat ja päälliköt asiallisessa kunnossa, poliisi kertoo tiedotteessaan
Erään veneen kuljettajaa poliisi pääsi auttamaan laituriin, sillä veneen moottori oli mennyt epäkuntoon. Avustamistehtäviä tulee poliisille vastaan vesiliikennevalvonnassa lähes jokaisessa vuorossa.
– Lisäksi illan aikana sattui tapaus, jossa kaksi venettä törmäsi toisiinsa. Osallisina oli yhteensä yhdeksän henkeä, mutta tämän hetken tietojen mukaan tilanteessa selvittiin säikähdyksellä. Kaikilla oli yllään pelastusliivit.
Rantajameissa alkuilta oli rauhallinen
Kuivalla maalla ilta alkoi poliisin mukaan Rantajamien ympäristössä suhteellisen rauhallisissa merkeissä.
– Jonkin verran päihtymystä oli havaittavissa, ja yksi kuljettaja ajoi sähköpotkulaudalla niin voimakkaasti alkoholin vaikutuksen alaisena, että piti tämä matka pysäyttää.
– Illan mittaan häiriötehtävät lähtivät lisääntymään. Kun yhtä epäiltyä pahoinpitelyä selviteltiin, kävikin jo ilmi toinen. Häiriöiltä ei siis tapahtumassa vältytty, ja niitä on odotettavissa viikonlopun aikana myös lisää, poliisi kertoo.
Hangossa runsaasti tappeluita, rattijuopumuksia, huumeita ja häiriöitä
Hangossa kävijät viettivät samana iltana Regattaa ja itse tapahtuman ympärille muodostui kyseiselle viikonlopulle hyvin tyypillinen yö eli paljon tehtäviä, tappeluita, rattijuopumuksia, huumausainekauppaa ja järjestyshäiriöitä.
Poliisipartiot ovat selvitelleet useita epäiltyjä pahoinpitelyitä, joista osa on vaatinut myös jatkohoitoa.
– Olemme tehneet näiden tiimoilta muutamia kiinniottoja.
Poliisin mukaan suuri osa juhlijoista on ollut nuoria, joista monet olivat alkoholin ja huumausaineiden vaikutuksen alaisena.
– Valitettavasti osa heistä on erittäin voimakkaasti päihtyneitä.
Poliisi jatkaa valvontaa erityisesti Lohjan ja Hangon alueilla viikonlopun tapahtumien lähiympäristöissä.