Verkkouutiset

Googlen pääkonttori Kaliforniassa. Yhtiö kertoi maaliskuussa tekevänsä 25 vuoteen suurimman uudistuksen, kun tekoäly alkaa koostaa vastauksia hakukoneeseen. AFP / LEHTIKUVA / NOAH BERGER

Google teki vaivihkaa suuren muutoksen – nyt pienyritystä uhkaa tuho

Hakukone aikoo laajentua vastaukset suoraan tarjoavaksi työkaluksi. Kehitys mietityttää monia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Googlen algoritmi-muutoksella voi olla järisyttäviä vaikutuksia yrityksille. Sen sai tuta sisäilmanlaadusta sisältöä ja tuotetestejä verkkoon tuottava yritys, jonka kävijävirrat käytännössä tyrehtyivät maaliskuussa, kun Google lakkasi näyttämästä hakutuloksissa yrityksen verkkosivuja ja ohjasi ihmisiä sen sijaan lifestyle-lehtien artikkeleihin.

Päivittäinen tuhansien kävijöiden määrä putosi joihinkin satoihin ja yritys kertoo BBC:lle joutuneensa irtisanomaan suurimman osan henkilöstöstään, jota Googlen vielä suosiessa oltiin voitu kasvattaa 15 henkeen.

– Jos mikään ei muutu, sivustomme on tuhoon tuomittu, HouseFresh-yrityksen miehensä kanssa perustanut Gisele Navarro sanoo.

Navarro myöntää, että Google ei ole kenellekään kävijöitä velkaa. Silti yhtiön valta on niin suuri, että vaikutus on sama kuin joku katkaisisi kaikki kaupunkiin johtavat tiet. Googlen kautta kulkee yli 90 prosenttia koko maailman hakukoneliikenteestä.

Googlen edustaja vakuuttaa BBC:lle, että Google tekee hakukoneeseensa päivityksiä vasta, kun ne on tarkasti testattu ja varmistettu, että muutos on käyttäjille hyödyllinen. Verkkosivustojen omistajille yhtiö puolestaan sanoo tarjoavansa apua, resursseja ja mahdollisuuden antaa palautetta sijoittumisestaan hakutuloksissa.

Vuonna 2022 alkanut algoritmi-muutosten sarja on vasta alkua, sillä Google on tekemässä yhtä merkittävimmistä uudistuksistaan koko olemassaolonsa aikana. Googlen hakutoiminnon on tarkoitus ryhtyä tarjoamaan tekoälyn muodostamia vastauksia moniin sille esitettyihin kyselyihin.

– Tuloksena on tuote, joka tekee työn puolestasi, Googlen toimitusjohtaja Sundar Pichai sanoi ominaisuudesta, joka on esitelty jo käyttäjille Yhdysvalloissa.

Yhtiön toimilla on perustavanlaatuinen vaikutus siihen, mitä moni meistä näkee kun menemme verkkoon. Yhtiö itse perustelee hakukoneensa muutoksia sillä, että ne edustavat teknologian uutta aikakautta ja toisaalta ovat ratkaisu ongelmiin, jotka riivaavat laajasti verkkoa.

Kriitikoiden mukaan Googlen muutos ”haku- ja vastauskoneeksi” voi kuitenkin johtaa siihen, että osa suosittua sisältöä tuottavista yrityksistä joutuu taistelemaan henkiinjäämisestään.

Yksi syy muutoksiin on se, että Google on tunnistanut ongelmat, joita hakukoneoptimointi eli SEO aiheuttaa. Tekniikan tarkoituksena on auttaa sivuja menestymään hakutuloksissa, mutta sitä on voitu myös väärinkäyttää niin, että sisältöä on tuotettu vain Googlen algoritmit ja mainostulot mielessä, mikä taas on johtanut käyttäjien karvaaseen pettymykseen tuloksissa.

Tämän vuoksi Google on kertonut ryhtyneensä kitkemään heikkolaatuista ja spämminkaltaista sisältöä, ja sanoo sen tuottaneen hyviä tuloksia.

– Viimeiset päivityksemme tähtäävät siihen, että yhdistämme ihmiset sisältöön, joka on hyödyllistä, palkitsevaa ja yksilöllistä, ja joka edustaa kattavasti verkon erilaisia sivustoja, Googlen viestinnästä luonnehditaan BBC:lle.

– Samalla kun parannamme hakua, painotamme edelleen myös hyödyllisen liikenteen lähettämistä sivustoille ja tuemme tervettä ja avointa verkkoa.

Päivityksillä on BBC:n mukaan ollut osin yllättäviäkin tuloksia. Esimerkiksi New York Magazine -lehti menetti puolen vuoden aikana lähes kolmanneksen Googlen hakukoneesta tulleista kävijöistä. GQ.com-julkaisu putosi 26 prosenttia, ja urbaanin sanakirjan englanninkielinen versio Urban Dictionary menetti puolet haun kautta tulleista kävijöistä, kaikkiaan 18 miljoonaa.

Samaan aikaan keskustelusivusto Reddit koki valtavan kävijäpiikin, kun Google ohjasi sinne 126 prosenttia lisää kävijöitä. Redditin tämän vuoden ensimmäisen kvartaalin kaupallinen tulos kasvoi huimat 48 prosenttia.

Reddit ei ole ainoa voittaja, vaan myös muut sivut, joille käyttäjät itse tuottavat sisältöä, ovat kokeneet samanlaisia kävijävyöryjä. Näitä ovat muun muassa Quora sekä Instagram. Hyvin pärjäsivät myös LinkedIn ja Wikipedia.

BBC:n mukaan osin kyse on Googlelta silkasta trendien seuraamisesta, sillä käyttäjät ovat halunneet nähdä muiden ihmisten rehellisiä mielipiteitä ja kokemuksia sen sijaan, että heille ehdotettaisiin sivustoja, jotka pyrkivät hyötymään hakukoneoptimoinnista.

BBC:n haastattelemien sisällöntuottajien ja verkkopalveluiden omistajien suurin pelko ovat kuitenkin tekoälyllä tuotetut vastaukset, joiden lukemisen jälkeen ihmiset eivät vieraile enää millään sivustoilla. Tekoälyn antama vastaus voi olla lisäksi olla ylimalkainen tai jopa väärä.

Matkailutoimittaja David Leiter sanoo, että seuraukset ovat ongelmallisia myös siksi, että Google tekoäly suoraan varastaa sivustojen sisältöjä käyttöönsä. Ennen Google antoi Leiterin tekemän artikkelin tulokseksi, kun joku haki käveltäviä kanjoneita Las Vegasin alueella.

– Nyt Google on korvannut juttuni jättimäisellä tekoälytiivistelmä -laatikolla, johon sylkäistään suurimmaksi osaksi väärä vastaus, kommentoi Leiter, jonka mukaan Google hävitti uudistuksilla hänen verkkoliikenteestään 95 prosenttia.

Google myöntää, että tekoälytyökalut voivat tarjota epätarkkoja tietoja, mutta puolustaa, että tuloksia parannetaan jatkuvasti. Yhtiön edustajan mukaan kustantajat voivat myös vaikuttaa siihen, saako heidän sivujensa tietoja käyttää tekoälyn koostamissa vastauksissa. Tosin, jos tekoälymalli on jo ehtinyt kaapia sisällön talteen, dataa voi olla mahdoton poistaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)