Suurlähettiläs emeritus Pasi Patokallio ihmettelee Kanava-lehdessä julkaistussa kommenttikirjoituksessaan professori Timo Vihavaisen näkemystä, jonka mukaan Suomen reaktiot Venäjän täysimittaiseen hyökkäyssotaan olivat ylireagointia.
Vihavaisen mielestä Nato vaikuttaa yhä heikommalta tukipylväältä Venäjän naapurimaalle. Nato on professorin mukaan kärjistänyt tilannetta.
Patokallio ei ymmärrä professori Vihavaisen näkemyksiä.
– Natosta eroamista professori ei sentään vaadi, mutta hänestä Suomen etua olisi ainakin valvottava avaamalla viipymättä Suomen ja Venäjän välinen raja.
Myös itärajan täyssulku on professorin mielestä huono päätös. Hän myöntää, että rajalle järjestettiin pakolaisia tarkoituksella ja toiminta olisi voinut jatkua, ellei toimiin olisi ryhdytty.
– Hän kuitenkin kyseenalaistaa sen, kannattaako ”tuollaisen uhan” takia pitää rajaa vuodesta toiseen suljettuna, kun laki kuitenkin mahdollistaa rajan sulkemisen välittömästi, Patokallio kirjoittaa.
Patokallion mukaan Vihavainen kirjoitti, että rajasulku ”heijastaa henkisesti taantuneen kansan massapsykoosia myös rajan tällä puolen”.
Entisen suurlähettilään mukaan professorin kirjoituksessa hämmästyttää eniten sen käsitys Suomen edusta ja edunvalvonnasta.
– Jos Venäjä olisi onnistunut valtaamaan koko Ukrainan, uskooko professori, että Venäjä olisi tyytynyt siihen? Jos Suomi ei olisi liittynyt Natoon, kuvitteleeko Vihavainen, että Suomen turvallisuuspoliittinen asema olisi säilynyt ennallaan?
– Karu totuus on, että olisimme jääneet jälleen kerran yksin Venäjän armoille, tällä kertaa omasta tahdostamme.