Kiinan teollisen tuotannon kasvu uhkaa Euroopan taloutta ja poliittista vakautta, varoittaa Britannian entinen pääministeri Rishi Sunak The Timesin kolumnissaan. Sunak toimi Britannian pääministerinä vuosina 2022-2024, ja on yhä maan parlamentin jäsen.
Kiinan johtajan Xi Jinpingin teollisuuspolitiikalla on selkeä tavoite, Sunak kirjoittaa. Muun maailman on tultava yhä riippuvaisemmaksi kiinalaisista tuotteista, samalla kun Kiina pyrkii eroon omista riippuvaisuuksistaan.
– Kiina oli aiemmin merkittävä markkina-alue eurooppalaisille, etenkin saksalaisille, vientiyrityksille. Nyt Kiina ostaa yhä vähemmän Euroopassa valmistettuja tuotteita ja vie samalla yhä enemmän omia tuotteitaan ulkomaille. Kiinan osuus maailman teollisuustuotannosta kasvaa nopeasti ja on jo suurempi kuin Yhdysvaltojen, Japanin ja Saksan osuus yhteensä, Sunak kuvailee.
Saksalainen Volkswagen oli vuosikymmenten ajan Kiinan myydyin automerkki, Sunak kertoo. Tilanne on kuitenkin nopeasti muuttunut, ja nyt kiinalaiset BYD ja Geely ovat ohittaneet saksalaismerkin. Saksan autovienti Kiinaan supistui yli puolella vuosina 2022-2025, samalla kun kiinalaiset valmistajat ovat saaneet huomattavaa jalansijaa Euroopan markkinoilla.
– (Donald) Trumpin tullit ovat vähentäneet Kiinan vientiä Yhdysvaltoihin, mutta kiinalaistuotteita virtaa Eurooppaan yhä kiihtyvällä tahdilla.
– Toistaiseksi Bryssel on onnistunut vain hidastamaan tätä kehitystä. Vaikka BYD:n sähköautoihin kohdistuu 27 prosentin tuontitulli, yhtiön kokonaismyynti EU:ssa yli kolminkertaistui viime vuonna. Britanniassa, jossa kiinalaisautoihin sovelletaan vain tavanomaista 10 prosentin tuontitullia, BYD:n myynti kasvoi lähes kuusinkertaiseksi.
Autot ovat osa Pekingin strategiaa, mutta Kiinan teollinen mahti on kasvanut myös muilla aloilla. ”Made in China” ei enää tarkoita halpaa ja heikkolaatuista, Sunak toteaa. Nyt Kiina muodostaa ex-pääministerin sanoin ”eksistentiaalisen uhan” Euroopan teollisuudelle.
Etenkin Euroopan perinteinen teollisuusmahti Saksa on maksanut kovan hinnan Kiinan noususta. Sunak uskoo populistipuolue AfD:n viimeaikaisen vaalimenestyksen olevan seurausta maan teollisuuspaikkakuntien ahdingosta, ja populismin nousu on ajamassa Saksan hallituksen tiukemman Kiina-politiikan taakse.
– Saksa ja Ranska ajavat mekanismia, jonka avulla Kiinan pääsy EU:n sisämarkkinoille voitaisiin tarvittaessa katkaista kokonaan. Tämä tarkoittaisi sitä, että jos Peking vastaisi EU:n kiinalaistuotteille asettamiin uusiin tuontitulleihin keskeyttämällä esimerkiksi harvinaisten mineraalien toimitukset eurooppalaisille yrityksille, Bryssel voisi pysäyttää kaiken Kiinan viennin EU-alueelle.
Sunak peräänkuuluttaa länneltä tiiviimpää yhteistyötä Kiinan teollisuuden esiinmarssin hillitsemiseksi.
– Ilman sitä Xi onnistuu luomaan maailman, jossa me kaikki olemme riippuvaisia Kiinasta, mutta Kiina ei ole riippuvainen kenestäkään.