Venäjän asevoimien odotetun keväthyökkäyksen arvioidaan alkaneen jo tammikuun lopulla.
Kyseessä ei ole sotilasasiantuntija Michael Kofmanin mukaan yksittäinen suuri hyökkäys, vaan sarja hajautettuja taisteluita Donetskin ja Luhanskin alueilla. Venäläisjoukkojen edistyminen on ollut toistaiseksi vaatimatonta.
Itä-Ukrainan separatistijoukkojen entinen komentaja Igor Girkin myöntää rintamatilanteen pysyneen ennallaan lähes kaikkialla. Hänen mukaansa ukrainalaiset ovat joutuneet vetäytymään hieman Kreminnan länsipuolella sijaitsevassa metsässä.
Bahmutin edustalla Wagner-palkkasoturiryhmän voimat vaikuttavat olevan ehtymässä.
– Kiivaat taistelut jatkuvat Bahmutin alueella. Ilmeisesti aiempien taisteluiden aiheuttama pula sotilaista ja kalustosta on pakottanut Wagnerin rajaamaan hyökkäysaluetta, Igor Girkin kirjoittaa Telegram-päivityksessään.
Alueelle on tiettävästi siirretty Venäjän asevoimien yksiköitä Wagnerin joukkojen tilalle. Yli puoli vuotta kestäneistä taisteluista huolimatta kaupunki on Ukrainan hallinnassa, eikä saarrostusyritys ole onnistunut. Ex-komentaja kuvailee tilannetta ”ongelmalliseksi”.
– Ilman lisäjoukkoja ja riittävää määrää ammustarvikkeita (tai ilman Venäjän asevoimien yksiköiden laajamittaista osallistumista) kaupungin ”puristaminen” ei ole välttämättä mahdollista, Girkin myöntää.
Hän huomauttaa lämpötilan nousseen Donetskin alueella, jossa oli viime viikkoina satanut runsaasti lunta. Sääolosuhteiden muutoksella voi olla ratkaiseva vaikutus sotatapahtumiin.
– Jos Venäjän asevoimat päättää siirtyä hyökkäykseen, heillä on enintään muutama päivä aikaa aloittaa se ja 10–20 päivää (säästä riippuen) saada se loppuun ennen kevään mutakauden alkua, Igor Girkin sanoo.
LUE MYÖS:
“Järjettömiä operaatioita” – Oliko Moskovan suurhyökkäys jo tässä? (VU 20.2.2023)





