Eva Biaudet. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Eva Biaudet HS:lle: Riikka Purra sanoo, että haluaa enemmän kuria

Hallitusyhteistyötä vastustavan kansanedustajan mielestä hänen oma puolueensa on hakoteillä. 
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Rkp:n kansanedustaja Eva Biaudet sanoo Helsingin Sanomien kuukausiliitteen haastattelussa puolueestaan, että ”näin mahdotonta tilannetta meillä ei ole ollut aiemmin”.

– He eivät halua olla EU:ssa, eivät halua sitoutua ihmisoikeussopimuksiin, eivät halua ihmisiä Suomeen… He äänestivät viime kaudella koko ajan sen puolesta, että me emme olisi niin vahvoja oikeusvaltiotaistelijoita (Unkarin Viktor) Orbánia vastaan, Eva Biaudet sanoo HS:lle perussuomalaisista.

Riikka Purra sanoo, että haluaa enemmän kuria. Se on niin kaukana mun ajatusmaailmasta kuin voi olla.

Biaudetin mukaan ”konservatiivioikeisto ei välttämättä ole ihmisoikeusvastainen. Mutta äärioikeisto on eri asia”.

HS kysyy kansanedustajalta. onko hän sittenkin väärässä puolueessa.

– Mähän oon Rkp! Mä koen, että puolue on enemmän hakoteillä kuin minä, Biaudet vastaa.Biaudet ei ole ihan varma, pitäisikö puoluettaan oikeistopuolueena.

– En tiedä, voisiko sanoa pehmo-oikeisto. Mä tiedän, että Anders Adlercreutz puhuu oikeistoliberalismista, mutta kyllä sosiaaliliberalismi ja vähemmistöajattelu on meihin hirveän vahvasti juurtunut.

– Mä olen aina ajatellut, että me ollaan keskellä. Nyt haukutaan, että me ollaan vasemmistolaisempia kuin pitkään aikaan. Se on mun mielestä outoa, koska ei ihmisoikeuksien, yhdenvertaisuuden ja terveydenhuollon puolustaminen ole vasemmistolaista.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)