Edgars Rinkevics. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

”Euroopassa tarvitaan yleistä asevelvollisuutta”

Latvian presidentti vaatii julistusten lisäksi niiden täytäntöönpanoa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Latvian presidentti Edgars Rinkēvičs sanoi Sky-tv-kanavan ohjelmassa Sunday Morning with Trevor Phillips, että Euroopan maiden täytyy kasvattaa puolustusmenoja Yhdysvaltojen suhteiden ylä- ja alamäkien takia. Latvia on nostanut puolustusmenonsa neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta ja otti vuonna 2023 käyttöön yleisen asevelvollisuuden.

– Kun näkee, mitä maailmassa tapahtuu, monen muun Euroopan maan pitäisi tehdä sama päätös, jonka me teimme, hän vaati.

Hän totesi vahvat turvatakuiden olevan turvallisuuden yksi puoli, mutta toisen puolen olevan siinä, että Euroopan hallitusten täytyy varmistaa, että me kaikki vahvistumme. Hän sanoi uskovansa, että sekä Eurooppa että Yhdysvallat ymmärtää Naton tulevaisuuden riskit ja uhat.

– Hyökkäys mitä tahansa Naton jäsentä vastaan tarkoittaa hyökkäystä muita Naton jäseniä vastaan, niin eurooppalaisia kuin ei-eurooppalaisiakin. Jos viidennen artiklan noudattaminen epäonnistuu, silloin kaikki todella ymmärtävät, että se on Naton loppu, hän totesi.

Hän kutsui Baltian maita Naton lakmustestiksi ja vaati muiden [Nato-]maiden läsnäolon lisäämistä niiden Venäjän vastaisilla rajoilla riskien kasvaessa.

– Nyt ovat tärkeitä ei pelkästään julistukset vaan niiden täytäntöönpano. Monisanaisuus käy minulle, mutta tarvitsemme myös tekoja, hän korosti.

Rinkēvičsin mukaan Latvian yhteistyö Yhdysvaltojen kanssa on hyvää, mutta sanoi näkevänsä tarpeen kohdistaa yhtä suurta painetta Venäjää vastaan Ukrainan rauhanneuvotteluissa.

– Minusta Yhdysvallat on oikeassa vaatiessaan Naton Euroopan maita lisäämään puolustusmenojaan, mutta uskon myös, että tarvitaan diplomaattista lähestymistapaa, jolla voisimme selittää omaa näkökulmaamme Yhdysvalloille, hän sanoi.

Hänen mielestään Eurooppa keskittyy Yhdysvaltoihin hyvin paljon, mutta ei puhu niin paljon siitä, mitä meidän eurooppalaisten pitäisi tehdä.

– Näemme Euroopan olevan tällä hetkellä aika heikko. Ymmärrämme, ettei meillä ole sotilaallista kapasiteettia, mutta ymmärrämme myös, että meidän pitää rakentaa sitä. Ehdotukseni olisikin keskittyä omaan tehtäväämme nostaa puolustusmenoja.

Baltian maiden puolustusmenot kuuluvat Naton suurimpien joukkoon bruttokansantuotteeseen suhteutettuina. Omaan kokoonsa suhteutettuina ne ovat myös suurimpien Ukrainan tukijoiden joukossa ja ovat olleet jo vuosia Euroopan voimakkaimpia ääniä varoittamassa Venäjän johtajan Vladimir Putinin muodostamasta uhasta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)