Eurooppalaisen yhteistyön suurin hyöty liittyy mittakaavaan, sanoo europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen (kok./epp). Suuret haasteet ratkaistaan parhaiten luotettavien pitkäaikaisten kumppanien kanssa.
– EU on kuin avioliitto – sovimme asioista yhdessä ja vaikka kiukuspäissään rakkauteen tulisi toisinaan ryppyjä, suurista linjoista pidetään kiinni, hän kuvaa blogissaan.
Pietikäisen mielestä Euroopan unionilla on kuitenkin kaksi suurta haastetta: kokonaiskuvan puuttuminen sekä kyvyttömyys toimia yhdessä.
– Komission tehtävänä on esittää lakeja sekä kirittää parlamentin ja neuvoston kunnianhimon tasoa maalaamalla eurooppalaista tulevaisuuskuvaa. Tällä hetkellä komissio on poliittisesti jumissa parlamentin laitaoikeiston kanssa, eikä se voi luottaa lainsäädännön etenemiseen perinteisesti järkevän porukan kanssa.
Pietikäisen mukaan Euroopan hallitusten olisi aika kömpiä ulos poteroistaan ja osallistua paremman unionin rakentamiseen.
– Menetämme aikaa ja energiaa hyssyttelemällä visioita Euroopasta oikeistopopulistien gallup-tulosten pelossa. Kansalaiset haluavat toivoa paremmasta huomisesta sekä selkeän polun sitä kohti.
Pietikäinen toteaa, että komission puheenjohtajan Ursula von der Leyenin linjapuhe tänään käynnistyi vahvalla retoriikalla yhtenäisen Euroopan puolesta, painottaen muuttunutta maailmantilannetta.
– Puheessaan Ursula von der Leyen linjasi vahvasti tarpeellisia turvallisuuspoliittisia aloitteita ja ulkopolitiikassa esitetään rohkeita avauksia esimerkiksi Gazan kansanmurhan ratkaisemiseksi. Jopa hieman yllätyksenäkin tullut selkeä tarttuminen toimeen on tervetullut tapa edetä, arvioi Pietikäinen.
Euroopan sisäpolitiikan aloitteet sisälsivät Pietikäisen mukaan useita pieniä ennalta odotettavia askeleita ilman vahvaa eteenpäin kulkevaa rohkeaa otetta, mikä heijastelee haastavaa poliittista tilannetta päätöksenteossa.
– Kiitettävää ovat komission tiukka suhtautuminen disinformaation levittämiseen sekä oikeusvaltioperiaatteen puolustaminen.
– Erittäin tärkeää oli myös läpi puheen painottunut eurooppalaisen rakentavan yhteistyön tärkeys ja yksimielisyysvaatimuksesta luopuminen ulkopolitiikassa, jotta EU:n toimintakyky saataisiin tehokkaammaksi. Yksikään yksittäinen jäsenvaltio ei saa pitää 450 miljoonaa eurooppalaista panttivankina esimerkiksi Venäjän sanktioista päätettäessä, jatkaa Pietikäinen.
Meppi Mika Aaltolan (kok./epp.) mukaan von der Leyenin puhe oli muistutus siitä, että jos Eurooppa ei toimi nyt, joku muu kirjoittaa sen historian. Ukraina on kohtalonkysymys.
– EU sitoo Ukrainan puolustuksen ja jälleenrakennuksen suoraan omaan tulevaisuuteensa. Venäjän jäädytetyt varat aiotaan hyödyntää Ukrainan tueksi, ja sotateollinen yhteistyö kasvaa droonien, ammustuotannon ja uuden teknologian ympärille. Tämä ei ole pelkkää solidaarisuutta vaan itsesuojelua, Aaltola kommentoi.
– Euroopan puolustus vahvistuu. Naton rooli säilyy, mutta von der Leyen painotti, että vain vahva eurooppalainen puolustus takaa turvallisuutemme. Tulevat ohjelmat merkitsevät satojen miljardien investointeja ja uuden puolustusteollisen arkkitehtuurin rakentamista. Tulevat ohjelmat merkitsevät satojen miljardien investointeja ja uuden puolustusteollisen arkkitehtuurin rakentamista, Aaltola jatkaa.
Hän näkee, että Suomella on tilaisuus profiloitua Pohjolan linnakkeena: etulinjan turvallisuutena, mutta myös teknologian, tekoälyn ja kriittisten mineraalien solmukohtana.
LUE MYÖS:
EU jäädyttämässä avun Israelille, Ursula von der Leyen väläytti pakotteita
Keskustelu siitä, tarvitsemmeko enemmän tai vähemmän Eurooppaa on irti todellisuudesta. Meidän on välttämätöntä ymmärtää, mihin me tarvitsemme Eurooppaa. Lue ajatuksiani Euroopan tulevaisuudesta ja von der Leyenin linjapuheesta: https://t.co/501fF2buXF
— Sirpa Pietikäinen🇫🇮🇪🇺 (@spietikainen) September 10, 2025
Von der Leyenin viesti oli suora: Eurooppa elää oman itsenäisyyshetkensä. Kyse ei ole vain Ukrainan rintamista, vaan koko järjestelmästä, jossa imperialistiset vallat, kuten Venäjä, nousevat ja riippuvuuksia aseistetaan.
Ukraina on Euroopan kohtalonkysymys
EU sitoo Ukrainan… pic.twitter.com/8NbAcCPfvh
— Mika Aaltola (@MikaAaltola) September 10, 2025





