”EU:n kaavailema lyijynkäyttökielto uhkaa reserviläistoimintaa”

Lyijynkäyttökielto voi pahimmillaan vaikuttaa kielteisesti Suomen turvallisuuteen, arvioi Petri Sarvamaa.
Reserviläisiä harjoituksessa. LEHTIKUVA/KIMMO RAUATMAA
Reserviläisiä harjoituksessa. LEHTIKUVA/KIMMO RAUATMAA

Europarlamentaarikko Petri Sarvamaa (kok.) on ottanut ilolla vastaan uuden hallitusohjelman kirjauksen koskien ampumaratoja. Hallituksen tavoitteena on noin tuhat ulkoampumarataa tämän vuosikymmenen loppuun mennessä.

Sarvamaan mukaan EU-lainsäädäntö ei saa olla tämän tavoitteen esteenä. Hän on huolissaan siitä, että komissiossa valmisteilla oleva lyijynkäyttökielto voi pahimmillaan vaikuttaa kielteisesti Suomen turvallisuuteen ja hallituksen erinomaisen tavoitteen saavuttamiseen.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Sarvamaa on jättänyt komissiolle kirjallisen kysymyksen, jossa hän vaatii vastauksia kolmeen Suomen kannalta tärkeään kohtaan.

– Olen tavannut henkilökohtaisesti asiasta vastaavat henkilöt komissiossa ja kemikaalivirastossa. Reserviläistoiminnan kanta on heille esitetty erittäin selvästi. Tänään jätetyllä kirjallisella kysymyksellä haluan vielä kerran varmistaa, että lyijynkäyttökielto osana REACH-asetusta ei estä vapaaehtoisen maanpuolustuksen toimintaedellytyksiä, painottaa Sarvamaa.

Kirjallisessa kysymyksessä Sarvamaa muun muassa kysyy, miten viranomaisten vapaa-ajalla tapahtuva elintärkeä ampumaharjoittelu turvataan.

– Suomi on pitkien etäisyyksien maa ja aina tarvittavaa harjoittelua ei ole mahdollista suorittaa viranomaisten omilla ampumaradoilla. Miten toimitaan tilanteessa, jossa ampumarata ei täyttäisi uusia vaatimuksia, mutta toimintakyvyn kannalta olisi tärkeää, että radalla päästäisiin silti harjoittelemaan? Viranomaisten omat ampumaradat ovat tällä hetkellä korkeimmalla mahdollisella käyttöasteella, mistä johtuen Suomi tarvitsee kolmansien osapuolten ylläpitämiä ampumaratoja, sanoo Sarvamaa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Hänen mukaansa lienee sanomattakin selvää, että tässä maailmanajassa ampumaradoilla on erittäin suuri merkitys kokonaisturvallisuuden ja yleisen edun näkökulmasta.

– Jäsenmaat ovat jo itsessään erilaisia. Pidän perin erikoisena, että valmistelussa olevassa esityksessä halutaan jokaiseen jäsenmaahan samanlainen malli ampumaratatoiminnan järjestämiseksi, jatkaa Sarvamaa.

Hänen mielestään vapaaehtoinen maanpuolustus ja maanpuolustusvalmiuksia tukeva urheiluammunta tulee yksinkertaisesti rajata uuden kiellon soveltamisalan ulkopuolelle.

Bart De Weverin mukaan EU:n on saatava käyttöönsä halpaa energiaa.
Vain 36 prosenttia muovipakkauksista lajitellaan oikein.
EU-maat ovat tiukentaneet viisumiehtoja venäläisille, mutta niitä myönnetään edelleen.
Mainos