EU asetti uusia pakotteita Valko-Venäjälle

Esimerkiksi ampuma-aseiden myynti, toimitus, siirto tai vienti maahan on kielletty.
Kuva Puolan ja Valko-Venäjän väliseltä rajalta. AFP / LEHTIKUVA / WOJTEK RADWANSKI
Kuva Puolan ja Valko-Venäjän väliseltä rajalta. AFP / LEHTIKUVA / WOJTEK RADWANSKI

Euroopan unioni reagoi Valko-Venäjän heikkenevään sisäiseen tilanteeseen sekä osallisuuteen Venäjän Ukrainaan kohdistamaan hyökkäykseen asettamalla sille uusia pakotteita. Euroopan unionin jäsenmaat hyväksyivät Valko-Venäjän pakotteiden laajentamisen torstaina 3. elokuuta 2023.

Päätöksellä yhdenmukaistettiin Venäjään ja Valko-Venäjään kohdistettuja pakotteita Venäjään kohdistettujen pakotteiden kiertämisen ehkäisemiseksi. Lisäksi pakotteita kohdistettiin henkilöihin ja yhteisöihin.

EU:n päätöksen mukaisesti kiellettiin ampuma-aseiden myynti, toimitus, siirto tai vienti Valko-Venäjälle. Vientikieltojen osalta muun muassa kaksikäyttötuotteiden ja teknologian vientikieltoja laajennettiin koskemaan muun muassa puolijohteita, elektronisia integroituja piirejä ja optisia komponentteja. Lisäksi ilmailu- tai avaruusteollisuutta koskevia vientikieltoja laajennettiin koskemaan muun muassa ilma-alusten moottoreita ja niiden osia.

EU on ensimmäisen kerran asettanut pakotteita Valko-Venäjää kohtaan vuonna 2004. Listattuna on sekä henkilöitä että yhteisöjä. Näiden lisäksi Valko-Venäjää koskien on voimassa asevientikielto, ylilento-, nousu- ja laskukielto valkovenäläisille lentoyhtiöille EU-alueella, sekä maaliskuussa 2022 asetetut sektoripakotteet.

Enrico Lettan mukaan Grönlanti oli suuri herätys kaikille Euroopan maille.
Mainos