Jos Venäjällä tapahtuu äkillinen vallanvaihto tai maa ajautuu sisäiseen kriisiin, ensimmäinen kysymys ei ole, kuka voittaa Moskovassa. Ensimmäinen kysymys on, miten nopeasti järjestys heikkenee ja mitä se tarkoittaa Suomen rajalla, tietoverkoissa ja arjen turvallisuudessa.
Suurvallan sisäinen murros ei historiassa ole koskaan pysähtynyt valtion omien rajojen sisälle. Se näkyy hallinnan katkoksina, ennakoimattomina päätöksinä ja toimijoina, jotka pyrkivät hyödyntämään epäselvää tilannetta. Juuri siksi Venäjän mahdollinen epävakaus ei ole Suomelle ensisijaisesti sotilaallinen uhka, vaan ennustettavuuden äkillinen katoaminen.
On kuitenkin yhtä tärkeää sanoa tämä: Suomi ei ole tällaisessa tilanteessa sivustakatsoja eikä heikko lenkki. Päinvastoin. Meillä on vahvat instituutiot, harjoiteltu viranomaisyhteistyö ja historiallista kokemusta siitä, miten suurten murrosten hetkiin varaudutaan. Kun Neuvostoliitto romahti, Suomessa nostettiin valmiutta juuri siksi, että ymmärrettiin tilanteiden muuttuvan nopeasti. Sama perusajatus pätee myös nyt, mutta monimutkaisemmassa ja teknologisesti herkemmässä toimintaympäristössä.
Jos Venäjä ajautuu sisäiseen kriisiin, Suomen turvallisuus nojaa kolmeen keskeiseen asiaan.
Ensinnäkin rajaturvallisuuteen, joka skaalautuu.
Raja ei ole vain fyysinen linja kartalla, vaan osa kansallista kriisinkestävyyttä. Sisäinen epävakaus Venäjällä voi synnyttää liikehdintää, painetta ja myös tietoista rajatilanteiden hyödyntämistä poliittisena välineenä. Suomen vahvuus on kyky hallita rajaa rauhallisesti ja oikeusvaltion periaatteista tinkimättä: erottaa aito inhimillinen hädän tarve järjestelmällisestä painostuksesta, ylläpitää järjestystä ja toimia tiiviissä yhteistyössä EU:n ja liittolaisten kanssa. Hallittu raja vakauttaa – hallitsematon raja horjuttaa.
Toiseksi hybridi- ja kyberkestävyyteen.
Kun valtion sisäinen tilanne horjuu, painetta siirretään usein ulospäin. Se näkyy vaikuttamisyrityksinä, kyberhäirintänä ja pyrkimyksinä horjuttaa luottamusta yhteiskunnan toimivuuteen. Suomessa tämä ymmärretään hyvin. Kriittisen infrastruktuurin suojaaminen, viranomaisten yhteinen tilannekuva ja toimintakykyinen viestintä eivät ole teknisiä yksityiskohtia, vaan suoraan kansalaisten turvallisuutta koskevia asioita. Kun järjestelmät kestävät ja tieto kulkee, epävarmuus ei pääse leviämään.
Kolmanneksi yhteiskunnan henkiseen kestävyyteen.
Tämä on Suomen usein aliarvostettu vahvuus. Epävakauden hetkellä ratkaisevaa ei ole se, millaisia huhuja liikkuu, vaan se, mihin ihmiset luottavat. Suomessa luottamus viranomaisiin, yhteisiin pelisääntöihin ja toisiimme on korkea. Se ei synny itsestään, vaan avoimella viestinnällä, harjoittelulla ja sillä, että vaikeistakin skenaarioista puhutaan etukäteen rauhallisesti ja rehellisesti. Paniikki ei synny uhkista, vaan epävarmuudesta ja epävarmuutta torjutaan ennakoinnilla.
”Varautuminen ei ole synkkää ennustamista”
Venäjän tulevaa kehitystä emme voi määrätä. Mutta Suomen turvallisuutta voimme. Varautuminen ei ole synkkää ennustamista eikä pelon lietsontaa. Se on vastuullista johtamista, jossa riskit tunnistetaan ajoissa ja niihin vastataan järjestelmällisesti.
Juuri siksi Venäjän mahdollinen sisäinen epävakaus ei ole vain uhkakuva. Se on testi Suomen toimintakyvylle. Ja se on testi, johon Suomi lähtee vahvoilla lähtökohdilla: rauhallisena, ennakoivana ja kykenevänä pitämään yhteiskunnan toiminnassa myös silloin, kun ympärillä horjuu.