Ensiasunnon ostaminen helpottuu, ASP-säästämisen sääntöjä selkiytetään

ASP-lain kehittäminen lisää järjestelmän houkuttelevuutta asuntosäästäjille, Noora Fagerström sanoo.
Asunnon avaimet ja kauppakirja. LEHTIKUVA / ANNI SAVOLAINEN
Asunnon avaimet ja kauppakirja. LEHTIKUVA / ANNI SAVOLAINEN

Kokoomuksen kansanedustaja ja ympäristövaliokunnan jäsen Noora Fagerström pitää hallituksen esitystä ASP-lainsäädännön kehittämiseksi positiivisena uudistuksena, joka helpottaa nuorten ensiasunnon hankintaa ja sitä kautta vaurastumista.

– ASP-järjestelmä on monelle nuorelle tärkeä väylä päästä kiinni omistusasumiseen ja asuntosäästämiseen, joka on yksi yleisimmistä vaurastumisen keinoista suomalaisille. Uusi ASP-laki yksinkertaistaa järjestelmää ja lisää sen houkuttelevuutta ensiasunnon ostajille, Fagerström sanoo tiedotteessa.

Uudessa laissa poistettaisiin muun muassa asuntosäästötilin avaamisen yläikäraja ja lisätään esimerkiksi lyhennysvapaiden määrää nykyisestä kahdesta vuodesta neljään vuoteen.

– Lakiuudistus tekee järjestelmästä entistä selkeämmän ja joustavamman sekä poistaa turhia rajoituksia. Hallituksen hyvät muutokset koskevat myös nykyisiä ASP-säästäjiä sekä ASP-lainoja – myös lisätyn lyhennysvapaan osalta, Fagerström jatkaa.

Lisäksi lainsäädäntöön tehdään lukuisia pienempiä päivityksiä selkeyttämään ASP-järjestelmää lainanottajalle.

– Hallituksen tavoitteena on helpottaa ensiasunnon ostamista. Tähän pyritään uudistamalla ASP-järjestelmää, joka on suosittu mutta usein vaikeaselkoiseksi koettu.

Pääministeri painottaa, että yhtään euroa ei makseta ennen hankkeen käynnistymistä.
Asiantuntija muistuttaa julkisen sektorin paisumisesta.
Päiväsaikaan verhot ja sälekaihtimet kannattaa pitää kiinni.
Mainos