Kuten jännitteet Hormuzinsalmella ja laajemmin Lähi-idässä muistuttavat, strategiaa eivät muovaa pelkästään tulivoima ja talous, vaan myös kapeikot, logistiikkaväylät ja yksinkertainen kysymys siitä, voiko tavaraa kuljettaa, yhdysvaltalainen taloustieteilijä, professori Emir Phillips kirjoittaa Center for European Policy Analysis -ajatushautomon artikkelissa.
– Voima ei riipu vain bruttokansantuotteesta, puolustusbudjeteista ja retoriikasta, mutta kyse on myös siitä, saapuvatko tavarat perille, virtaako energia ja pystyvätkö liittolaisten joukot liikkumaan riittävän nopeasti. Näiden kriteerien valossa Puolan merkitys on kasvanut valtavasti, hän toteaa.
Puola ei ole hänen mukaansa enää vain kylmän sodan jälkeinen taloudellinen menestystarina ja Naton uskollinen jäsenvaltio liittokunnan itäisellä sivustalla.
Ukrainan, Valko-Venäjän ja Saksan naapurina Puolasta on tullut myös elintärkeä linkki läntisen ja itäisen Euroopan välille.
– Gdanskin satama on Itämeren suurin konttisatama ja yksi tärkeimmistä tavaravirtojen kulkuväylistä Pohjois-Eurooppaan ja sieltä pois. Puolan tie- ja rautatieverkosto yhdistää Saksan ja laajemmin EU:n Baltian maihin, Ukrainaan ja itärajalle. Kun tämä järjestelmä toimii, toimitusketjut pysyvät pystyssä, tehtaat saavat tarvikkeita ja paine muualla helpottuu. Jos tämä hidastuu, isku ei pysähdy Puolan rajalle – se leviää länteen, Phillips sanoo.
Euroopassa onkin hänen mukaansa herättävä tunnustamaan, että maat, jotka pitävät mantereen kauppareitit avoimina, eivät ole syrjäisiä, vaan lähellä ydintä.
– Berliini on jo kohdannut tämän todellisuuden. Viralliset kauppatilastot osoittavat Puolan nousseen Saksan tärkeimpien kauppakumppaneiden joukkoon, mikä tarkoittaa, että siellä tapahtuvat häiriöt ovat Euroopan tason riski – eivät pelkkä vain paikallinen haitta, hän toteaa.
Sama koskee hänen mukaansa turvallisuutta. Ukrainan sota on osoittanut, että pelote ei perustu vain aseisiin, vaan myös teihin, jotka kestävät raskaita kuormia, sujuvasti toimiviin rautateihin, varastoihin, joissa on tavaraa, rajajärjestelmiin, jotka eivät tukkeudu, ja polttoaineeseen, joka on käden ulottuvilla, kun mobilisaatiokäsky tulee.
– Puolalla on tässä elintärkeä rooli, sillä se sijaitsee joidenkin tärkeimpien reittien varrella. Itäistä sivustaa tukee ketju teitä, rautatieyhteyksiä, varastoja, logistiikkakeskuksia, rajanylityspaikkoja ja kauttakulkulupia. Jos yksi lenkki pettää, koko järjestelmä hidastuu, hän painottaa.
Puola on alkanut hänen mukaansa asemoida itsensä yhä avoimemmin etulinjan valtioksi. Sen 2,5 miljardin dollarin Itäinen kilpi -puolustusinfrastruktuuriohjelma (East Shield), joka sisältää monitasoisen droonipuolustuksen, on tarkoitettu vahvistamaan maan itä- ja pohjoisrajoja sekä parantamaan kriisinsietokykyä hyökkäyksiä ja sabotaasia vastaan.
– Ohjelmassa on tunnistettu, että nykyaikainen resilienssi ei tarkoita pelkästään vihollisen pysäyttämistä rajalle, vaan myös teiden pitämistä auki, varastojen toiminnassa pitämistä, järjestelmäyhteyksien ylläpitämistä ja valtion toiminnan varmistamista myös tilanteessa, jossa paineet leviävät liikenteen, energian ja viestinnän aloille, hän toteaa.
Kaikki tämä muuttaa Puolan poliittista painoarvoa Euroopassa. Vaikka Puolaa tarkastellaan Brysselissä edelleen rahoituskiistojen, oikeudellisten riitojen ja poliittisen epäluottamuksen kautta, tällaiset argumentit eivät enää kerro koko totuutta.
– Puola tarjoaa myös asioita, joita Eurooppa kipeästi tarvitsee: kuljetusväyliä, sotilaallista liikkuvuutta, teollista syvyyttä ja energiaturvallisuutta. Maa, joka kantaa niin suuren osan Euroopan käytännön taakasta, ei saa jäädä poliittisesti toissijaiseksi, Phillips tähdentää.