Suomen ulkoministeriön rakennus Helsingin Katajanokalla. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Elina Valtonen IL:lle: Virkajohto nimittää tuttuja – se ei enää käy

Tavoitteena on tehdä ulkoministeriön toiminnasta läpinäkyvämpää.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ulkoministeri Elina Valtonen (kok.) sanoo Iltalehdelle, että ulkoministeriön toiminnassa on edelleen kehitettävää.

Ulkoministeriö on viime vuosina ollut useaan otteeseen otsikoissa suurlähettiläiden käytöksen vuoksi.

Valtonen kertoo Iltalehdelle alkaneensa ja kaksi vuotta sitten uudistamaan ulkoasiainhallintoa.

– Tässä on paitsi nyt tämä organisaatiomuutos, joka on saatu aika pitkälti maaliin, mutta rinnalla on ennen muuta myös tämä toiminnallinen ja kulttuurinen puoli, jota koko ajan toimeenpannaan, Valtonen sanoo.

Valtosen mukaan ulkoministeriöön on palkattu ensimmäistä kertaa ulkopuolinen henkilöstöjohtaja. Tavoitteena on kehittää rekrytointia ja tehdä prosesseista nykyistä läpinäkyvämpiä.

– Otetaan etäisyyttä sellaiseen ajatteluun, josta kieltämättä ehkä ulkoministeriössä aiemmin ei ole niin valtavasti otettu etäisyyttä, että virkajohto nimittää tuttuja ihmisiä paikkoihin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)