Ukrainan viime vuoden marraskuussa vapauttamassa Hersonissa kuolema on jatkuvasti läsnä Venäjän jatkuvan pommituksen vuoksi. Paikallisten mielestä tilanne on silti parempi kuin miehityksen aikana. Asiasta uutisoi LRT.
Ennen sotaa Hersonissa asui 300 000 ihmistä, mutta nykyään jäljellä on vain 55 000. Ikkunat on peitetty vanerilla, leikkikenttien ja rakennusten ympärillä on hiekasta rakennettuja valleja ja katujen varsilla on tusinoittain betonisia pommisuojia.
– Hersonissa on nyt 143 pommisuojaa. Se on enemmän kuin missään toisessa ukrainalaiskaupungissa, kertoo Hersonin alueen sotilashallinnon tiedottaja Oleksandr Tolokonikov.
Tolokonikovin mukaan hersonilaiset eivät autoa ajaessaan käytä enää turvavyötä, siellä tulituksen alkaessa sen avaaminen hidastaa pääsyä pommisuojaan. Kaupungin asukkaat ovat myös oppineet erottamaan Ukrainan länsivalmisteisten aseiden äänet venäläisistä.
Varautumisesta huolimatta venäläisten pommitukseen kuolee siviilejä lähes joka päivä. Marraskuusta 2022 lähtien kuolonuhrien määrä on kiivennyt yli neljäänsataan.
Tolokonikov arvioi, että venäläiset pitäisi työntää Dneprjoen rannalta noin 30-40 kilometrin päähän, jotta he eivät voisi enää pommittaa Hersonia. Ukraina on toistaiseksi onnistunut saamaan Dneprjoen itärannalta pieniä sillanpääasemia, ja työntänyt venäläiset noin 3-8 kilometrin päähän jokirannasta.
Paikalliset asukkaat ovat tyytyväisiä vapauteen, vaikka sen hintana onkin jatkuva tulitus.
– Kun ukrainalaisjoukot saapuivat Hersoniin marraskuun 11. päivänä 2022, se oli niin unohtumaton tapahtuma, että juhlimme sitä todennäköisesti koko loppuelämämme, kertoo hersonilainen Inna.
Inna muistelee puoli vuotta kestänyttä Venäjän miehitystä kauhulla. Kaupunki oli täynnä venäläissotilaita, ja jos he eivät pitäneet jostakusta, saattoi hän päätyä kellariin kidutettavaksi tai jopa murhatavaksi.
Kaduilla oli Innan mukaan ruumiita, joita venäläiset polttivat liikkuvissa krematorioissa. Niiden löyhkä täytti koko kaupungin. Nyt tärkeintä on kuitenkin se, että Ukrainan lippu liehuu jälleen Vapaudenaukion yllä.
Myös Sofia piti Venäjän miehitystä elämänsä kamalimpana aikana. Kaduilla uskaltaa taas liikkua, toisin kuin miehityksen aikana.
– Miehityksen aikana oli vaikeaa. Nyt on myös kamalaa, mutta kaikkeen tottuu, kun vaihtoehtoja ei ole. Nyt sentään olemme osa Ukrainaa, olemme kotona ja laki suojaa meitä, Sofia tiivistää.
Sofia ei halua lähteä kaupungista, vaikka elinkustannukset ovat nousseet ja työpaikkoja ei juuri ole. Hän kertoo kaupungin selvinneen niin pommituksista ja Kahovkan padon tulvavesistä. Jos kaikki ihmiset lähtisivät, kaupunki kuolisi.
– Ja kaupungin on oltava elossa silloin, kun täältä lähteneet palaavat, Sofia toteaa.
Hersonin sairaalassa hoidetaan edelleen potilaita, vaikka olosuhteet ovat vaikeat. Tilanne oli kuitenkin paljon pahempi silloin, kun venäläiset aloittivat vetäytymisensä. Samalla he tuhosivat runsaasti kaupungin infrastruktuuria, kuten esimerkiksi kaupungin 200 metriä korkean TV-tornin, joka on nykyään kasa romumetallia metsän laidalla.
– Olimme 24 päivää ilman sähköä ja vettä ja 10 päivää ilman minkäänlaisia viestintäyhteyksiä. […] Käytimme generaattoria vain työskennellessämme leikkaussalissa, kertoo lääkäri Oleksandr Tšebotary.
Kello 16 kaupunki hiljenee ja vajoaa pimeyteen. Katuja ei valaista, jotta venäläiset eivät voisi kohdistaa kaupunkiin lennokki-iskuja. Iltaisin Venäjän tykistötuli on kuitenkin yleensä rajuinta, jonka takia osa asukkaista suuntaa yöksi kauempana etulinjasta sijaitsevaan Mykolaivin kaupunkiin.
Sotilashallinnon mukaan olisi helpompaa, jos kaikki jäljellejääneet asukkaat suostuisivat evakuointeihin. Toistaiseksi tilanne on siedettävä, mutta kun Venäjä aloittaa jälleen iskut sähkö- ja kaasuinfrastruktuuriin, voivat olot heikentyä nopeasti. Hankaluuksia tuottaa myös se, että kaikkia viime talven tuhoja ei ole pystytty korjaamaan.
Ukrainan viranomaiset ovatkin varoittaneet, että tästä talvesta tulee hersonilaisille vielä vaikeampi kuin edellisestä. Tolokonikovin mukaan asukkaita ei kuitenkaan voi pakottaa lähtemään.
– Ihmisillä on omat syynsä sille, miksi he jäävät tänne, Tolokonikov huokaa.
