Erilaisia eläkejärjestelmää koskevia leikkausesityksiä on heitelty julkiseen keskusteluun vuoden mittaan. Kokoomuksen äsken esittelemä säästöohjelma taitaa olla ensimmäinen, jossa leikkaukset kiinnitetään näin muhkeaan summaan, peräti kahteen miljardiin euroon.
Kuitenkaan ei ole kysymys vain siitä, paljonko säästetään. Olennaista on myös tarkastella, kuka säästön saa ja kuka sen maksaa. Kokoomuksen mukaan säästöt on tarkoitettu julkistalouden sopeuttamiseen, joten tuo jälkimmäinen kysymys on sitäkin olennaisempi.
Kokoomuksen omassa tavoiteohjelmassa todetaan, että eläkejärjestelmän rahoituksen kestävyyttä ja sukupolvien välistä oikeudenmukaisuutta tulee vahvistaa ja että valtion maksuosuuksien kasvua pitää hillitä.
Tästä tavoitteesta huolimatta kokoomuksen johdolla on valmisteltu yrittäjien eläkevakuutusta koskeva muutos niin, että YEL:n alijäämä jaetaan veronmaksajien kannettavaksi. Vuonna 2025 veronmaksajat rahoittivat yrittäjien eläkkeitä noin 600 miljoonalla eurolla ja nyt kokoomus kasvattaa vastuuta lyhyellä aikavälillä vähintään sadalla miljoonalla eurolla vuosittain. Politiikkalinjaus ja käytännön toimeenpano ovat ilmeisen ristiriitaisia.
Ristiriitaa korostavat kokoomuksen esittämät toimet työeläkejärjestelmän muuttamiseksi. Viiden vuoden tutkintoajalta kertyvän eläkkeen leikkaus ja eläkeiän nosto kohdistuvat ennen kaikkea nuoriin ja palkansaajiin eli tuleviin eläkeläisiin. Kovimman taakan kantavat nuoret. Ei tämä ole sitä kokoomuksen tavoittelemaa sukupolvien välistä oikeudenmukaisuutta.
Työeläkejärjestelmän käyttö julkisen talouden sopeutukseen on ylipäätään ongelmallista, sillä eläkevaroilla on korvamerkitty käyttötarkoitus. Julkinen talous velkaantuu koko ajan lisää ja sen korkomenot kasvavat.
Riskinä onkin, että eläkevarat hupenisivat pohjattomaan kitaan ja samalla eläkeläisten toimeentulohuolet kasvaisivat. Eläkkeiden korvausaste on muutenkin aleneva ja eläke-etuuksien riittävyydestä Suomi on jo saanut kansainvälistä kritiikkiä.
Poliitikkojen on äärimmäisen tärkeää ymmärtää, että eläkekokonaisuus on huomattavasti laajempi kuin työeläkejärjestelmä. Vastuuta kantamaan ei voida laittaa vain nuoria ja palkansaajia. Vastuuta voidaan jakaa: myös työnantajien, nykyisten eläkeläisten ja työeläkkeiden toimeenpanijoiden panosta tarvitaan.
Tällä hallituskaudella yritykset ovat saaneet paljon hyvää, kuten ensi vuoden alusta voimaan tulevan yhteisöveroalen. Kuinka muuten kuin lupauksilla kasvusta ne kantavat konkreettisen vastuunsa isänmaan velkaantuessa?
Kokoomus on luvannut, että mitään veroja ei kiristetä. Kokoomuksen talousohjelmaa ja talouspolitiikan arviointineuvoston raporttia lukemalla voi kuitenkin päätyä toisenlaiseen tulokseen.
Kokoomuksen talousohjelman mukaan “toimenpiteet tulee kanavoida kaikilta osin julkisen talouden velkaa kerryttävään sektoriin, eli valtio-, alue- ja kuntatasolle. Tässä ohjelmassa esitetyt toimet on oletettu kanavoitavaksi vahvistamaan velkaa kerryttävää sektoria täysimääräisesti siltä osin, kun toimenpiteet kohdistuvat muuhun julkiseen talouteen.
Esimerkiksi eläkejärjestelmän vahvistaminen tai muutokset sosiaaliturvaan mahdollistavat eläkemaksujen tai sosiaalivakuutusmaksujen ja verotuksen muuttamisen siten, että kokonaisverorasitus ei muutu, mutta velkaa kerryttävä sektori vahvistuu.”
Talouspolitiikan arviointineuvoston raportti vuodelta 2025 sanoo puolestaan näin: “Tällaisten ansiosidonnaisten etuuksien rahoittamiseksi perittävää osaa työeläkemaksusta voidaan toisaalta pitää ainakin osittain pikemminkin pakollisena vakuutusmaksuna kuin työhön kohdistuvana verona.”
Perusteluna arviointineuvosto esittää, että työeläkemaksun ja tulevan etuuden välillä on yksilötasolla selvä yhteys: suurempien maksujen vastineeksi saa suuremman eläkkeen. “Siksi nämä etuudet ja niiden rahoittamiseksi kerättävät maksut eivät yhdessä kiristä työn verotusta läheskään täysimääräisesti.”
Eli työeläkemaksua ei arviointineuvoston mukaan voi rinnastaa kokonaisuudessaan työn verotukseen työnteon kannustimien näkökulmasta, koska merkittävä osa maksusta on vastiketta yksilölle kertyvästä eläkeoikeudesta. Palkansaajan ansiotulovero pienentää työnteosta saatavaa nettotuloa ilman vastaavaa henkilökohtaista etuutta.
Yllä kuvatusta seuraa väistämättä kysymys: Onko kokoomuksen talousohjelman toteutuessa edessä kuitenkin verorasituksen kasvu? Vaikka kokonaisveroaste ei muodollisesti nousisi, ohjelma veisi kuitenkin yksilöltä osin hänen omaksi hyödykseen koituvaa rahaa yleiskatteelliseen kukkaroon.